Virkatut

Olen virkannut erilaisia isoäidinneliöitä langantähteistä silloin tällöin talvi-iltaisin, niitä löytyy eri kokoja ja väriyhdistelmiä. Joissakin on ruskea reunimmainen kerros, joissakin valkoinen. En oikein tiedä mitä niistä tekisi, ehkä otan ne jossain vaiheessa kaikki esille ja keksin niistä jotain.

Sitten olen tehnyt ohuista langanlopuista pikkutilkkuja jonkin vauvanpeiton ohjeen mukaan. Minusta nämä tilkut ovat aika kauniita. En tiedä vielä mitä niistäkään syntyy lopulla. Ehkä tyynynpäällisiä tai jotain?

I've been crocheting for many years small squares from scrap yarn in the winter evenings, Some are bigger, some smaller, most are Grandma's squares. These are made by a pattern I found for a baby blanket. I have no need for baby blankets, but maybe these could be made into a pillow case or something?

Kuusikortteja syntyy

Olen askarrellut joulukortteja iltaisin ja viikonloppuna. Se on rentouttavaa puuhaa. Alkuun tuntuu, ettei keksi mitään ideoita ja kortit ovat kökköjä. Sitten alkaa päästä flow-tilaan ja ideat alkavat tulla helposti.

 

Kävin ostamassa ekokortteja ja -kuoria, koska pidän niiden pehmeästä kuosista ja aidosta paperin tunnusta. Värit käyvät hyvin yhteen Gudrun Sjödenin luetteloiden ekopehmeisiin väreihin. Kuvasta ei näy vasemmassa kortissa puiden oksilla olevia pienenpieniä timanttitarroja, jotka näyttävät aivan jääkiteiltä.

 

Aika monissa korteissa on kuusia. Niitä on helppo yhdistää erilaisiin taustoihin. Yksi kuusi on kirjailtu pellavakankaalle.

 

En erityisemmin välitä hyvin kirkkaista ja kirjavista joulukorteista. Varsinkin kirkkaan punaisen ja vihreän väriyhdistelmä käy silmiini. Pehmeät värit ovat minusta kauniimpia.

Kuusia, kuusia, kuusia. Minun piti itse asiassa ottaa kissoista joulukorttikuvat, mutta se olisi pitänyt hoitaa jo silloin, kun oli vielä vähän valoa. Neuloin kyllä yhden kissankaulaliinan punaisesta langasta. Kuvausjärjestelyt ovat kuitenkin miettimättä. Ehkä otan joulukuvat vasta kevättalvella seuraavaa vuotta varten.

Veera ja Mimmi touhuavat entiseen tapaan ja hellät hetket kääntyvät helposti taistelun tuoksinaksi. Kaveruus kestää kyllä pienet naarmut ja kolhut.

Pojan itsenäisyyspäivä

Tänään vietiin nuoremman poikani muutokuorma Helsinkiin. Hän muutti kimppakämppään veljensä ja toisen kaverin kanssa. Olo on haikea, vaikka olikin jo aika itsenäistyä. Sellainen itsenäisyyspäivä hänellä.

Kukas meitä nyt ulkoiluttaa?

Tein taas joulukortteja

Joka vuosi jossain vaiheessa alkaa tehdä mieli joulukorttien tekoon. Vaikka kaupasta saa kortteja edullisesti ja helposti, on jotenkin palkitsevaa tehdä omia kortteja. Mietin tälle vuodelle jotain uutta tekniikkaa ja tein ensimmäiset kortit vanhoista Gudrun Sjöden -postimyyntiluetteloista. Niissä on mukava ekopaperi ja pehmeät värit.

 

Kuvanlaatu on surkea, valoa ei ole tarpeeksi, enkä jaksanut tehdä parempia kuvausjärjestelyjä. Käytin valmiita kartonkikortteja, erilaisia mulperi- ja koristepapereita ja leikkasin taustoja ja kuvioita luetteloista. Liimasin vielä pisteeksi i:n päälle tarrajalokiviä ja kimallepaperista rei'ittäjällä otettuja pikkupalloja.

 

Innostuin myös kirjomaan pienillä pistoilla kuvioita pellavakankaalle, joulupalloja, kuusia, tähtiä. Sain idean kirjontaan täältä, ihanan inspiroivasta blogista, jonka löysin äskettäin. Pienille tilkuille on mukava kirjoa, kun työ valmistuu nopeasti.

Kuvasta ei oikein saa selvää, mutta minusta niistä tuli aika hauskoja. Leikkasin juuri pienenpieniä kuusia erilaisista papereista luettelosta. Niistä tulee kuusimetsää seuraavaan korttiin. Tämä korttien tekeminen on mukavaa ja rentouttavaa. En tiedä arvostavatko vastaanottajat itsetehtyjä kortteja, mutta minä ainakin saan mukavan jouluisen mielen.

Tulisikohan minusta hyvä ammattijärjestäjä

Meillä on pojan kanssa itsepalvelukirppiksellä paikka ja olen katsellut varastoja sillä silmällä. Eilen hinnoittelin tavaroita ja kävin välillä vintiltä lajittelemassa sinne viime muutossa (15 v. sitten) varastoituja ikuisuussäilytettäviä. Huh huh mitä kaikkea sitä ei saa pois heitettyä. Olen harrastanut 15 vuotta sitten ainakin ompelua. Olen säilönyt värillisiin koreihin kankaiden leikattuja reunoja, käytettyjä suihkuverhoja, puhkikuluneita vuodevaatteita (reunassa on vielä aivan hyvää kangasta), täytevanun riekaleita, matonkuteeksi leikattavia (joskus) polyesteripaitoja ja muuta tarpeellista. Lisäksi löytyi mukavaa puuhastelua moneksi talvi-illaksi; kudottua pellavapyyhettä pötkönä leikattavaksi ja ommeltavaksi, säkillinen violettia matonkudetta odottamassa halkaisua ja kerimistä, keskeneräinen villapaita mohairlangasta (= ei voi purkaa langaksi) 80-luvun tyyliä, aloitettu villapaita 9 värillä, 2 riviä/väri (= mukava purku-urakka) kokoa XXXXXL.

Olen suunnitellut vintin siivousta ja tavaroiden karsimista varmaan tuon 15 vuotta. Muutaman kerran olen saanut lajiteltua poikien pieneksi käyneitä vaatteita ja kenkiä pois, mutta tuntuu että vintin tavarakerrokseen on tullut siitä vain pieni kolo, joka pian täyttyy uudesta tavarasta. Ymmärrän hyvin, että nykyihmiset tuntuvat tarvitsevan ammattijärjestäjiä. Tuollaisen urakan aloittaminen vaatii jotain ammattitietämystä ja paljon tsemppiä. Systeemiä. Apukeinoja. Lokeroita. Pussukoita. Laatikoita. Pukupusseja. Siis systeemiä.

Minusta tuntuu, että minulla saattaisi olla kykyjä ammattijärjestäjän hommiin. Olen järjestelmällinen, tykkään siisteydestä ja järjestyksestä, mapitan papereita, ohjeita, sisustusvinkkejä, osaan lajitella tavaroita. Laitan pyykit kuivumaan järjestyksessä, sukat pareittain (jos nyt pesukoneesta sattuu pareja tulemaan). Minulla on hyllykaupalla sisustus- ja muita lehtiä lajiteltuna nimittäin, numeroittain, vuosittain vanerikoteloihin. Järjestyksen pitoon on siis hyvä alku.

Haasteenani on säilyttäminen. Olen varmaan perinyt äidiltä sen, että minun on vaikea heittää mitään pois. Se on se ekologisuus. Voiko tätä käyttää vielä jotenkin. Jos ei voi käyttää sellaisenaan, saisiko siitä vielä jotain muuta. Jos ei muuta, niin voisiko sen leikata matonkuteeksi. Siinä vaiheessa tavara on siirtynyt pari kertaa huushollissa ja on nyt odottamassa leikkaamista. Se ei siis ole poistunut talosta. Tällainen tavaroiden järjestäminen on vähän toivotonta.

Voi olla että maailma pelastuu, mutta talo täyttyy tavarasta ja kohta tarvitaan toinen talo. Tänään autolla ajaessani mietin, että voisin alkaa Professional Organizeriksi. Kotiin tultua tutkin netistä asiaan liittyvää materiaalia. Koulutusta on saatavissa. Jopa verkkokurssina. Myös ilmaisia "tipsejä" löytyy verkosta mielin määrin. Voisi kouluttautua itse. Työhistoriassa on sihteerintöitä, joissa oppii järjestämään ja järjestelemään. Pitäisi vain oppia luovuttamaan. Luopumaan tavaroista. Heittämään pois. Oppimaan, ettei kaikkea tarvitse säilyttää muistona tai muuten vaan. Jos sattuisi joskus tarvitsemaan.

Omaa mysliä

Tänään kotona: tein omaa mysliä. Ainekset: kaurahiutaleita, pähkinöitä, auringonkukansiemeniä, kuivattuja karpaloita, ruokosokeria. Minun piti laittaa hunajaa sekaan, mutta se olisi pitänyt laittaa juoksevaan muotoon ensin. Käytin sitten ruskeaa ruokosokeria.

Laitoin osan kaurahiutaleista ja hakatut pähkinät pellille. Laitoin pellin 200-asteiseen uuniin n. 5 minuutiksi paahtumaan.

Sekoitin mukaan paahtamattomia kaurahiutaleita, auringonkukansiemeniä, leikkasin kuivattuja karpaloita pieniksi ja lisäsin vähän ruokosokeria. Olin ostanut aiemmin tummaa suklaata ja ajattelin hakata sitä joukkoon. Kun otin levyn esille, jäljellä oli 2 palaa. Hih. Meillä ei suklaa säily! Laitoin sitten kuitenkin nekin vähät mukaan pieneksi hakattuna. Saa sitten onnellisia sattumia suuhun.

Veera ja Mimmi olivat tietysti mukana hommissa. Ne ovat aina auttamassa keittiötöissä, palkaksi kun saattaa saada kerma-astian nuolemisen tai jotain muuta hyvää. Veera esittelee valmista mysliä.

 

Mimmi odottaa kärsivällisesti auttamispalkintoa.

Marraskuun ihmiskoe

Marraskuun kaamosmasennus vie voimat ja pitää mielialan alhaalla. Nukuttaa, väsyttää, ruokahalu on huono ja makea maistuu. Tekee mieli jäädä aamulla peiton alle. Jotain on tehtävä. Päätän aloittaa ihmiskokeen masennuksen hälventämiseksi. Musiikki varmaan auttaa.

Normaalisti musiikkimakuni liikkuu heavy metalin ja raskaan rokin suunnalla. Olisiko kuitenkin niin, että kokeilisin jotain kevyempää näin raskaammalla mielellä. Ehkä jotain klassista. Etsin varastoistani jotain sopivaa. Ravelia, Tsaikovskia, Mozartia. Aloitetaan Mozartista. Siitä tulee mieleen Jane Austenin aikakautta käsittelevät elokuvat, kuten Ylpeys ja ennakkoluulo ja vastaavat. Niissä on aina kevyttä klassista musiikkia. Voin kuvitella mielessäni muotopuistossa käveleviä naisia pitkissä mekoissaan, ikuisessa joutilaisuuden tilassa, ainaisen auringon paistaessa päivänvarjon takaa. Voisinkin katsella viikonloppuna jonkin Austen-filmatisoinnin.

Kuuntelen autossa töihin tullessa Mozartin keveitä säveliä. Ei pöllömpää. Taidan käydä tänään kirjastosta vielä pianokonserttoja. Menen myös kampaajalle piristämään oloa uudella kampauksella.  Ehkä ihmiskoe alkaa jo vaikuttaa. Ihan kuin olisi jo vähän valoisampi olo.

Onnelliset kissat auttavat myös. Veera hymyilee.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Kävimme viime viikolla äidin luona järjestelemässä ja siivoamassa sekä tekemässä ruokaa pakkaseen. Kun kävin ensimmäisenä iltana nukkumaan, ei uni tullut silmään. Jostain syystä äidin luona käydessä tulee aina lapsuus mieleen. Ehkä se johtuu tutuista tavaroista, joita on talo täynnä. En ole itse asunut äidin nykyisessä talossa lapsena. Tämä ylläoleva talo on minun lapsuuskotini. Ainut veljeni näyttää irvistelevän tuossa oikealla sulkapalloverkon luona.

Vaikka talo on myyty jo vuosikymmeniä sitten, muistan vieläkin millainen se oli. Talo oli ensimmäisiä tyyppitaloja, isäni rakentama. Siinä oli kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, sauna. Nykymuodin mukaan se oli melko pieni, mutta aikanaan varmaan ihan ruhtinaallisen kokoinen.

Pihaan tultaessa, talon toiselta puolelta, oli vastassa autotallisiipi, sisäänkäynti jäi oikealle. Ulko-ovesta tultiin ensin pieneen tuulikaappiin. Oikealla oli kenkäkaappi ja siivouskomero. Vasemmalta meni ovi saunaneteiseen ja siitä saunaan. Suoraan eteenpäin oli lasinen väliovi ja sen takana pitkä eteinen. Eteisen oikealla puolella oli kolme makuuhuonetta, suoraan eteenpäin mentiin olohuoneeseen ja vasemmalle jäivät wc ja keittiö. Ylläolevassa kuvassa olohuoneen ikkuna on vasemmalla ja keskellä keittiön ikkuna. Pikkuikkunat kuuluvat varastoon, jota sanottiin aitaksi, liiteriin ja autotalliin.

Minun huoneeni oli ensimmäisenä oikealla. Laitoimme siihen äidin kanssa ruusutapetit joskus 70-luvulla. Huone oli pieni, mutta siinä oli peräti kaksi ikkunaa. Äänimuistona on jäänyt mieleen avoimesta ikkunasta kuuluva sateen ropina asvalttiin syyspimeinä iltoina.

Takapihalla oli alkuaan hiekkalaatikko, mutta se poistettiin myöhemmin tarpeettomana. Kuvassa näkyy äidin tekemä korkeushyppyteline (kuulin tämän vasta äidiltä, olisin luullut että isä olisi tehnyt telineen), joka oli ahkerassa käytössä. Myös sulkapalloa pelattiin usein. Myöhemmin esiteineinä siirryimme pelaamaan pingistä autotalliin naapurin lasten kanssa.

Minun lapsuudessani leikittiin paljon ulkona. Leikimme rosvoa ja poliisia, piilosta, peiliä, ammuimme jousipyssyillä, jotka tehtiin itse läheisen metsän tarjoamista materiaaleista. Kiikuimme ja pelasimme jalkapalloa. Vähän isompana läksimme pyörillä "rillaamaan", niin kuin sitä silloin kutsuttiin. Naapurustossa oli paljon lapsia ja kavereita oli aina. Lapset saivat olla suht vapaasti ulkona, niin kauan kuin kotiintuloaikoja noudatettiin. Lapset tekivät myös kotitöitä, ainakin meillä. Meillä oli tiskivuorot ja kukankasteluvuorot ja kesäisin keräsimme marjoja ja autoimme muissakin töissä.

Näin jälkikäteen ajateltuna lapsuus oli huoletonta ja onnellista aikaa. Olihan silloinkin varmaan aikuisilla huolia, mutta eivät ne meille lapsille välittyneet. Silloin kesät olivat pitkiä ja aurinkoisia. Aina oli jotain mukavaa tekemistä, ja vaikka emme eläneet yltäkylläisyydessä ja tavarapaljoudessa, oli meillä kuitenkin tarpeeksi kaikkea. Mitään muuta en jäänyt kaipaamaan kuin nukenvaunuja, joita naapurin tytöiltä kadehdin. Minulle niitä ei koskaan ostettu.

Lopetetaan kaikki

Lehdet ovat pullollaan yt-neuvotteluja ja irtisanomisia. Tänään olin kokouksessa eri paikkakunnilta olevien samalla alalla työskentelevien kanssa. Yhdellä oli koko firma loppumassa, yhdellä oli yt:t päällä ja yhdellä oli kuukausi työtä jäljellä. Sitten sen konkretian vasta tajuaa, kun tuttavat joutuvat työn loppumisen eteen.

Tuntuu ettei mikään kannata, ei ole varaa mihinkään, kaikessa pitää säästää. Mitäpä tässä suotta pyristellään kuluja kasvattamassa. Lopetetaan samantien kaikki.

Voihan sitä jäädä sänkyyn makaamaan, eipä kannata yrittää. Tiedotusvälineet toitottavat yhdestä suusta, miten huonosti meillä menee, talous vaan syöksyy, työntekijöitä irtisanotaan, kukaan ei kuluta. Eipä sitten ihme, etteivät kuluttajat uskalla ostaa mitään, vaan laittavat rahat sukanvarteen odottelemaan parempia päiviä. Mistähän niitä parempia päiviä meille tulee, jos kaikki lopettavat elämisen.

 

Olen myös ollut havaitsevinani uudenlaisen ilmiön. Työssä pitkään olleet ihmiset, muutama tuttavakin, ottavat lopputilin. He eivät jaksa enää tässä oravanpyörässä. He jäävät kotiin hoitamaan lapsenlapsia tai kutovat mattoja tai vaan jäävät elpymään uupumuksesta ja hoitamaan puutarhaa. Heidän tehtävänsä jaetaan työpaikalla jäljelle jääville, jotka puolestaan väsyvät työtaakkansa alle. Uutta tässä ilmiössä on se, että he jättäytyvät vapaaehtoisesti tyhjän päälle. Uutta työtä ei ole tiedossa. Ei ole varasuunnitelmaa. On vain kestämätön väsymys.

 

Kyllähän se masentaa töihin jääviäkin. Mutta varmaan menee taas muutama kuukausi ja kaikki tottuvat tilanteeseen. Tehdään vähän enemmän töitä, ja taas vähän enemmän jää tekemättä. Niska kipeytyy lisää ja tulee rytmihäiriöitä. Voihan sitä pitää pari tasausvapaapäivää että pääsee taas tasapainoon. Lenkkipoluille tulee lisää käyttäjiä, koska liikuntahan auttaa palautumaan. Ehkä joku taas käy masennuslääkkeet ja jää petinpohjalle. Joku toinen potee huonoa omatuntoa, koska on kuitenkin vielä se työpaikka.

Anteeksi tämä vuodatus. Jotenkin vain niin ahdistaa tämä kaikki.

Kamerakokeilua

Kokeilin viime viikonloppuna Nikonin Coolpix-lainakameraa. Onhan se jo huomattavasti monipuolisempi kuin Canonin Power Shot -pokkari, jolla otan kuvani. Tekisi mieli investoida vähän parempaan kameraan. Pelottaa vain että nälkä kasvaa syödessä.

Tällä saa vähän laajempaa kuvaa kuin tuolla pikkukameralla. Tämä on näkymä olohuoneesta minun nojatuolinurkastani eteiseen päin. Helposti huomaa, että kuvan rekvisiittaa ei ole mitenkään aseteltu kuvausta varten.

Veeran viikset hohtavat kivasti auringossa. Aika kiva tunnelma, sellainen myöhäiskesän aurinko.

 

Lähikuvat onnistuvat minusta tällä kameralla hyvin. Jos vain saa kohteen vangittua suht liikkumattomana. Mimmi näyttää mietteliäältä.

Ulkona hyvästä zoomista on enemmän hyötyä. Kaukaakin saa tarkkoja kuvia.

 

Räpsyn räpsyn. Otin kuvia vähän kaikesta. Jopa pyykistä.

Mimmistä on helpompi ottaa ulkona kuvia, koska hän pysyttelee lähellä. Veera painelee jossain pellolla hiirijahdissa. Mimmi saa naukua Veeran perään. Mihin sä meet? Oota!

Puutarhapäiviä

Viikonloppuna piti ottaa loppukiriä puutarhatöiden suhteen, koska ensi viikolla on luvattu kylmenevää säätä. Kyllä olikin ihana ilma. Kukkasipuleita tutkittiin Mimmin kanssa. Onneksi olin keväällä tehnyt sipulikukkakatselmuksen pihalla ja kirjoittanut muistiin mihin pitää laittaa mitäkin väriä. Ihan kaikkia sipuleita en ehtinyt maahan laittaa, kun joissakin perennapenkeissä oli muokkaus- ja mullanlisäystarvetta.

Tämän kuunliljapenkin "katkaisin" vuosia sitten laittamalla väliin kesäpikkusydäntä. Se ei kuitenkaan viihtynyt tässä, ja olen muutenkin tullut katumapäälle ja halusin kuunliljat siihen takaisin. Ei kun kaivamaan pikkusydämet ylös.

 

Mimmistä oli tässäkin hommassa iso apu. Kippasin pikkusydämet paljuihin, jotta voin siirtää niitä muualle. Aikamoisen rehkimisen jälkeen, usean hikipisaran vuodattaneena ja syysitikoiden pistelemänä sain lopulta aikaan kuopat kahdelle isolle juurakolle.

Siirsin kuunliljat penkin yläpäästä, jossa ne eivät koivun alla niin hyvin viihdy. Ne ovat kuitenkin aikamoisia paakkuja. Kaivoin näistä kuopista käsittämättömän määrän erikokoisia kiviä ja tiilenkappaleita. Ihme että kuunliljat ovat kasvaneet niinkin hyvin, kun kasvutilaa on ollut niin vähän. Nyt penkki on taas pelkkää kuunliljaa, ja siirretyt taimet kasvavat pian samaan mittaan muiden kanssa.

Mimmi esittelee portin pielessä kivellä olevaa asetelmaa. Ostin perjantaina ensimmäiset callunat. Kävin myös perennaostoksilla, kun lempitaimistossani oli perennat 50 % alessa. Ostin punahattuja täydennykseksi perennapenkkiin. Ostin myös muita vaaleanpunaisia, kuten myskimalvaa ja konnantatarta, sekä tummalehtistä keijunkukkaa. Taidan tykätä vaaleanpunaisesta.

Mimmi on viihtynyt pihatöissä mukanani viime aikoina. Siihen on vähän ikävä syy. Mimmi on saanut turpaan pari kertaa pihalla. Ensin hyökkäsi yhtenä päivänä naapurin Miisa-kissa Mimmin kimppuun meidän kuistilla, kun ovi sisään ei ollut auki eikä Mimmi päässyt sisään pakenemaan. Seuraavana päivänä oli pihaan tullut vieras raidallinen kolli. Poika ei ehtinyt väliin ja Mimmi sai taas vähän höykytystä. Mimmistä on tullut vähän arka näiden hyökkäysten myötä, hän oli muutaman päivän kipeän oloinen ja vähän ontui jalkaansa. Nyt ollaan tarkkana, eikä kisuja päästetä ulos illalla, jolloin Miisa liikkuu ympäristössä. Myöskään vieraita kissoja ei tulla hyväksymään pihalle, naapurin Pörröä lukuun ottamatta.

Veeraa eivät vieraat kissat kiinni saa. Hän on niin nopea ottamaan jalat alleen, ettei ehdi jäädä edes Mimmiä puolustamaan. Rankan ulkoilupäivän jälkeen täytyy ottaa vähän torkkua.

Bloggaajan blokki

Työpaikallani vieraili kuuluisa floristi Björn Kroner, joka piti päivän kurssin luonnonmateriaalien ja kukkien yhdistelemisestä kukka-asetelmissa. En osallistunut työtehtävien takia kurssille, mutta kävin näpsimässä kuvia valmiista töistä.

 

Olen ollut kirjoittamisen suhteen vähän blokkitilassa. Blogi ei päivity, kärsin ideapulasta. Kamerakaan ei tartu käteen helposti. Ehkä olen syysväsynyt. Syksy ei ole kyllä ihan minun parasta aikaani. 

Syksyn värit eivät ole omiani. En erityisemmin pidä keltaisesta, ruskea ja oranssi ovat hyvin vieraita värejä minulle. Liilat, pinkit, siniset ja muut kylmät värit sopivat paremmin mielenmaisemaani.

Aika hehkuvia värejä, vai mitä. Tällainen lähes yksivärinen kimppu on minun mieleeni. Monissa kimpuissa oli käytetty luonnonkasveja, esim. pitkissä varsissa olevia niittyleinikkejä, hiirenvirnoja ja muita lähes köynnöksen mittaisia versoja.

Tässä puunoksista tehtyyn rakennelmaan laitettiin yksittäisiä kukkia putkiloissa, jotka sidottiin alumiinilangalla oksiin. Oksien väliin lisättiin yksittäisiä luonnonversoja.

Koko pitkän pöydän pituisessa koristelussa oli yhdistetty erilaisia maljakoita ja astioita. Lopputulos oli vaikuttava. Pöydässä istujasta tuntuu varmaan kuin istuisi keskellä metsää.

Aurinkoa ja sadetta

Aika paljon on satanut viime aikoina, vai mitä mieltä olette? Sade tuo tervetullutta lepoa puutarhahommista, joihin ainakin minä olen välillä jo kyllästynyt. Silloin voi hyvällä omallatunnolla jäädä sisälle ja lukea kirjaa. Minä ainakin olen aika huono lähtemään ulos sadekamppeissa.
Sateella olen joutunut keräilemään ulkona olevat pelargonit suojaan katoksen alle. Pelargonit eivät pidä ylenmääräisestä sateesta, eivätkä mitkään ruukkukasvit pärjää, jos ei juurilla ole yhtään happea.

 

Sade on ainakin rehevöittänyt kasveja. Vai mitä sanotte tästä tupakasta, joka on levinnyt peittämään koko penkin. Tämä tarvitsee siis vähän isomman kasvutilan, tuonne alle on peittynyt koko joukko hämähäkkikukkaa ja leijonankitaa. Hämähäkkikukat eivät muuten minulla menestyneet tänä vuonna. Mistähän johtunee, onko ollut niille liian kuumaa vai liian kylmää vai liian kuivaa vai sateista?

  

Kasteluvettä on ainakin riittänyt. Kaikki astiat ovat täynnä ja lisää tulee niin että sitä pitää juoksuttaa vähän kauemmas kouruja pitkin. Mimmi tykkää ottaa veteen pudonneita lehtiä ja kukkanuppuja kiinni. Ei ole vielä kertaakaan pudonnut ammeeseen, ihme kyllä.

 

Viime viikonloppuna kunnostin kahden kirsikkapuun alustat. Kiskoin juolavehnänjuuret ja muut rikkaruohot pois, lisäsin multaa ja laitoin uudet kuorikatteet juurille. Kun saisikin käsiteltyä näin kaikki omenapuun juuristotkin. Tulisi siistin näköistä jälkeä ja puut saisivat uutta voimaa mullasta.

Kissatkin ovat olleet hermostuneita ainaisesta sateesta, kun ei pääse ulos. Sisällä ne riehuvat ja tappelevat sitten keskenään purkaakseen turhautumistaan. Siinä saa muutama otollinen ihmisvarvaskin osansa. Mimmi rakastaa jostain syystä sukkia. Se iskee aina kiinni ohimeneviin sukkajalkoihin.