Tulevan suunnittelua: nojatuolin väritys ja olohuoneen tapetti.

Tässä  vaiheessa vuotta katsotaan yleensä menneeseen vuoteen ja sen tapahtumiin. Minulla on sen verran huono muisti, että on helpompi katsoa tulevaan. Minulle vuoden vaihde on tervetullut katkos. Voin unohtaa menneen syksyn pimeän ajan. Taas selvittiin jouluun asti. Tammikuussa alkaa kevätkausi! Uudet suunnitelmat, uudet projektit.

Minulla on entisöintikurssilla työn alla nojatuoli. Se on osa sohvan ja kahden nojatuolin kokonaisuutta, jonka ostimme käytettynä joskus 2000-luvulla olohuoneeseen. Kalusto on päällystetty tympeän ruskealla plyysillä. Istuintyynyissä on esiin pistäviä rikkoutuneita jousia ja kalustosta irtoaa jotain pölymäistä jauhetta. Olen nyt purkanut yhden tuolin ja tiedän jauheen alkuperän. Kalusteissa on paikoitellen liimattuna superlonia pehmusteeksi. En tiedä onko liima reagoinut superlonin kanssa, mutta jauhe tulee kovettuneesta ja jauheeksi muuttuvasta superlonista. Todella kurkkua ärsyttävää ainetta. Tästä syystä tuolit ovat olleet evakossa jo jonkin aikaa.

En löytänyt tuolista parempaa kuvaa kuin tämän vanhan ja huonolaatuisen. Tuolin muoto käy siitä kuitenkin selville.

Nojatuolissa oli kova purkutyö, koska kankaat oli kiinnitetty nitomalla. Purin siitä kirjaimellisesti tuhansia niittejä. Alla on puurunko, johon kangas oli suoraan niitattu. Tuolissa on erillinen, jousitettu istuintyyny. Uuden kankaan laitto entisen kangasmallin mukaan leikattuna lienee melko yksinkertainen operaatio niittipyssyä käyttäen. Pehmusteeksi tulee superlonin tilalle vanua.

Vaikein tehtävä on kankaan valinta. Tuoli on melko suurikokoinen, mutta mukava istua. Se on sellaista iätöntä mallia, että kangas voisi olla periaatteessa mikä tahansa. Jotenkin minua kiehtoo kuviollinen kangas. Esimerkiksi jotain tällaista.

 

Sitten näin yhdessä kaluste-entisöintikirjassa tämän kuvan.

Aika makea, eikö. William Morrisin kankaita, kolmea eri mallia. Haluaisin tehdä jotain tällaista, erilaista, kun kerran vaivan näkee. Tuoli ei ole ihan samaa mallia tietenkään, mutta luulen, että tyyli sopisi siihen. En ole kyllä uskaltanut katsoa vielä mitä Morrisin kankaat maksavat.

Väriä olen myös miettinyt. Meillä on olohuoneessa valkoista paneliseinää, ruskeaksi öljyvahattu lattia ja tällä hetkellä beigenruskeat verhot. Sinisävyinen tilkkutyö seinällä, toisessa sohvassa on leijonankeltainen päällys. Toinen sohva lähtee varmaan nojatuolien tieltä muualle. Kirjoja selatessani löysin Tricia Guildin kirjasta tällaisen kuvan.

Siinä on tuo valkoinen ja verhon beige. Tuo taivaansininen kävisi siihen kyllä hyvin. Tuolit voisivat olla sinisävyiset. Mutta oikeastaan ensin pitäisi valita olohuoneeseen uusi tapetti. Entinen on valkoinen, jossa on kiiltovärisiä hentoja kuvioita. Itse asiassa se näyttää vain valkoiselta. Aivan liian pliisu väri, ja onhan se jo aikansa seinässä ollut. Jotenkin näiden tapetin ja nojatuolien värien pitäisi pelata yhteen. Tapettikin voisi olla sinisävyistä, ehkä. Huoh. On tämä vaikeaa!

Mukavaa uutta vuotta kaikille lukijoille.

Vintage-joulukortteja itse tehden

Jouluvalmistelut etenevät. Ihan kuin olisin jotenkin enemmän ajoissa tänä vuonna. Olen taistellut kaamoslamaannusta vastaan touhuamalla ja puuhastelemalla kaikin voimin. Se tuntuu auttavan, ja loka-marraskuun pahimmista päivistäkin on selvitty. Aloitin kerrankin joulukorttien teon jo marraskuussa. Postin lakkokin laittoi vauhtia, kun ei tiennyt pitääkö joulukortitkin laittaa postiin jo joulukuun alussa.

Mimmi tarkistaa postista tulleen laatikon

Löysin muutamia kivoja nettilinkkejä, joissa oli vintage-kuvia ja vanhoja postikortteja (googlaa vintage kuvat, vintage pictures). Niistä sain idean vintage-joulukortteihin. Olen ihastunut 1920-30-luvun muotiin ja tyyliin, ja tältä ajalta olevat kuvat ovat todella kauniita ja tyylikkäitä. Pinterestistä löytyy hakusanalla Vintage pictures vaikka kuinka paljon kuvia, joita voi tulostaa.

Teen kortit erilaisille valmiille korttipohjille. Lisään kuvalle kehyksen väripaperista, joita olen keräillyt mm. kirjakaupoista, joissa myydään scrapbooking-tarvikkeita. Alku on aina tosi tahmeaa, ennen kuin idea alkaa löytyä. Sitten kun tulee flow päälle, voisin askarrella yömyöhään. Lisään korttiin painetut jouluntoivotukset, joita tulostan myös netistä. Oma tekstauskäsialani ei ole niin kaunis, että haluaisin pilata sillä kortteja. Laitan kortteihin myös pieniä tarrajalokiviä ja -helmiä tuomaan pientä välkettä. Nämä kortit täytyy lähettää kirjekuoressa, etteivät kaikki jalokivet häviä matkan varrelle.

Korttien teko on tosi rentouttavaa, luovaa ja palkitsevaa. Jokainen kortti on erilainen, en halua toistaa samaa ideaa koko ajan. Korttipohjia olisi voinut olla enemmän erilaisia, eri värejä. Käytin enimmäkseen viime vuonna ostamiani tarvikkeita, koska omalla paikkakunnallani ei ole nykyään kunnon askartelukauppaa, enkä ehtinyt pääkaupunkiseudulle tarvikeostoksille. Lisäsin osaan kortteja myös keräilemiäni käytettyjä postimerkkejä kuvapuolelle. Viime vuosisadan alussa postimerkit laitettiin kortteihin jostain syystä kuvapuolelle. Merkit korteissa lisäävät autenttisuuden tunnetta. Leimalta näyttävät jouluntoivotukset on printattu netistä.

Vanhat kuvat ovat hauskoja ja mielenkiintoisia. Lapset on niissä kuvattu monesti leikkikalujen kanssa tai lemmikkieläintä rintaa vasten puristaen. Muutamat lapset on selvästi meikattu kuvausta varten. Vanhoja mustavalkoisia valokuvia on myös väritetty osittain. Minusta joulukorttien ei tarvitse välttämättä olla kliseemäisen jouluisia, vaan kuvat voivat olla kesäisempiäkin. Ajatus on varmaan tärkein, ja minä ainakin mietin kortteja tehdessäni kenelle juuri tämä kortti parhaiten sopisi.

Vintage Christmas cards
I have been making Christmas cards again. I like the thought behind self-made cards. I like to think about the receiver of every card when I make them. This year my theme is vintage pictures and photos from 1920s and 1930s. I like the pictures of children, with their toys and pets. I add coloured paper frames and small sticker jewels to make the cards sparkle.

Jouluun valmistautuminen, osa I

Koskaan ei voi aloittaa jouluun valmistautumista liian aikaisin. Joulutunnelmaan on tietysti vähän hankala päästä, kun ulkona on +9 astetta ja miljoonakellot kukkivat vielä ovenpielessä, siis ulkona. Mutta aikaisemmista vuosista oppineina tiedämme, että se kylmä, valkoinen vuodenaika tulee kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin.

Mitäs ensin? Joulukortit, tietenkin. Koska minun pitää tehdä joulukortit itse. Vaikka pää kainalossa, sohvan nurkkaan masennuksen kouriin vajonneena, täysin halvaantuneena tai tuli vaikka hurrikaani. No, otin esille korttiaskartelulaatikkoni.

Hmmm. Aika inspiroivaa. Ehkä järjestelen tätä vähän ensin.

Tämä on hyvä alku. Mutta miten laitan nuo kaikki takaisin laatikkoon niin, että löydänkin sieltä jotain? Jonkinlainen lokerointisysteemi? Idea tuli tuosta valkoisesta puulokerikosta.

Tähän tapaan. Pahvinpala päällystetään paperilla, teipataan kiinni pohjaan ja reunoihin. Mitoitetaan niin, että lokerikon kummallekin puolelle mahtuu jotain järkevästi, kuten korttipohjat ja kartonkipalat.

Sitten lajitellaan korttitarpeet. Korttipohjat ja pienet kartonkipalat pienempään lokeroon, isommat kartongit ja kuviopaperit isompaan. Valmiiksi leikatut taustakuvat omiin pinoihin.

Tyhjensin nappilaatikkoni kapeaan lasipurkkiin ja varasin vapautuneen kätevänkokoisen peltilaatikon valmiiksi leikatuille pikkukuville, joita oli jäänyt edellisvuodelta. Lajittelin tarrahelmet ja tarratimantit muovipussiin, pienet kartonginpalat toiseen.

Olen kerännyt signaalitaskuja talteen ja lajittelin niihin erilaiset kuviomallineet ja kaavat. Toisiin taskuihin keräsin isommat kuviopaperit ja kartonkipalat.

Sitten vain kootaan taskut kansioon ja korttitarvikkeet ovat kätevästi esille otettavissa. Viime vuonna tein kortteja olohuoneessa. Keräsin tarvikkeita isolle tarjottimelle, jossa ne oli kätevä siirtää kirjahyllyyn odottamaan seuraavaa korttisessiota.

Noin. Tarvikkeet ovat paljon paremmassa järjestyksessä. Kauniisti päällystetyn laatikon on muuten tuonut ystäväni Lissu. Leimat ja leimausvärit odottavat omassa korissaan inspiraation tuloa.

Ulkona näköjään sataa vettä. Huokaus. Aloitan ehkä vähän myöhemmin. Ja muistelen vielä kesää ja aurinkoa.

Ei tapahdu mitään

Syksy ei ole parasta aikaani. Kesän touhujen jälkeen on hiljaista, kylmää ja pimeää. Työpäivät olen sisällä, eikä valoisaa aikaa ole paljon illalla. Arki on melko tapahtumaköyhää, usein vietän illan olohuoneessa kirja tai neule sylissä ja seuraan puolella silmällä televisiota. Puutarhakärpäseni on täysin kuollut viimeistään ensimmäisten pakkasten tultua. Sain sentään hankittua rapulle vähän callunoita syksyn merkiksi. Vielä ennen pakkasia rapulla kukkivat myös pelargonit. Nyt ne ovat jo kasvihuoneessa sisällä, odottelemassa talviteloille laittoa.

Aika mukavan värisiä vihreitä callunoita löysin halpakaupasta. Tänä vuonna perinteinen krysanteemi jäi ostamatta. Olisin halunnut valkoisen, mutta ei sattunut vastaan. En sitten ostanut mitään. Hieman on ollut haastetta päästä syystunnelmaan. Säät ovat olleet kauniit ja aurinkoiset, mutta mieli pyrkii matalalle heti kun illat pimenevät.

Viime viikonloppuna kamerani irtisanoi sopimuksensa. Zoom jäi päälle eikä suostunut sulkeutumaan. Kamera ei mene enää päälle. Olen siis puhelimen kameran varassa. Nyt pitäisi miettiä ostaisinko viimein sen himoitsemani järkkärin. Olisi mukava päästä vähän kehittymään kuvauksessa.

Kissat ovat lyhentäneet ulkoiluaikojaan kylmien tultua. Aikaisemmin ne mourusivat aamulla jo pimeän aikaan ulos. Nyt käyvät herättämässä, odottavat aamuruoan lautaselle, hotkaisevat sen ja painuvat takaisin pehkuihin. Ei mitään sääliä töihin raahautuvaa perheenemäntää kohtaan. Myös takan edus on alkanut olla suosittu paikka lämmitysaikoina.

Pimeänä vuodenaikana alkaa makea maistua. Minäkin leivon melkein joka viikonloppu jotain kahvileipää, marjapiirakkaa tai kakkua. Tässä on kakkutaikinakulho Veeralla viimeisteltävänä. Kahvikakku onkin tosi hyvää. Siihen tulee kupillinen kahvia, ja se maistuu todella kahviselle.

Mimmi tulee aina heti keittiöön vahtipaikalleen, kun joku laittaa ruokaa tai leipoo. Mimmille kuuluu aina maistiainen. Saa nähdä alkaako herkuttelu näkyä typykän linjoissa. Jäätelö on Mimmin parasta herkkua.

Jotain käsitöitäkin olen saanut tehdyksi. Virkkaan itsekin mielelläni isoäidinneliöitä, mutta tällä kertaa yhdistelin ystävältäni vaihtokaupassa saamiani neliöitä. Hain toisiinsa ja meidän väreihin sopivia tilkkuja ja sommittelin kahdelle kapealle sohvatyynylle päälliset. Ihan onnistuneet minusta. Olen myös neulonut kynsikkäitä. Ne valmistuvat nopeasti ja niille löytyy aina käyttäjiä. Annoin yhdet kynsikkäät työkaverille, koska lanka oli minusta aivan hänen väristään. Hän kyllä ilahtui ja sain halauksen kesken työpäivän. Kannatti neuloa.

Olen huomannut, että jos ilahduttaa jotain ihmistä pienelläkin palveluksella tai lahjalla, saa itse moninkertaisen palkinnon hyvänä mielenä.

Tällaista hiljaiseloa täällä meillä. Mitään ei oikein tapahdu. Mitenhän hiljaista täällä onkaan talvella?

Puutarhamaanikon (hortus manicus) tunnustuksia

Sain tänään viivästyneen syntymäpäiväkortin ystävältäni Lissulta. Hän on mestari korttien valinnassa. Häneltä tulee aika ajoin, ilman mitään sen kummempaa syytä, hauskoja täyteen kirjoitettuja kortteja. Kerään niitä jääkaapin oveen. Ilmeisesti ystäväni tuntee minut aika hyvin. Puutarhamaanikon oireisiin kuuluvat kortin mukaan mm. jatkuva, uniinkin tunkeutuva seuraavan kesän istutusten suunnittelu sekä kuolleiden lehtien nyppiminen hammaslääkärin vastaanoton fiikuksesta. Itse harrastan kuolleiden lehtien nyppimistä mm. työpaikallani ruokalan kukkalaitteista ja huonekasveista sekä sisäänkäynnin kesäkukista. Myös rikkaruohopsykoosin tunnistan; tätä vaivaa sairastavat joutuvat paniikkiin aina rikkaruohoja nähdessään. Omassa puutarhassa tosin joutuisi jatkuvasti hyperventiloimaan, kun kukkaryhmiä on sen verran paljon, että ihan perfektionisti voisi joutua uupumuksen vuoksi sairaslomalle.

Ystävyyden ylläpito melkein sadan kilometrin takaa ei aina perustu lähikohtaamisiin. Lähempänäkin olevat ystävät jäävät välillä pelkän satunnaisen sähköpostittelun tai puhelinsoittojen varaan. Minusta kuitenkin tärkeintä on se, kun ystävä sanoo, että olen ajatellut sinua. Ja vaikkei sanokaan suoraan, niin muistaa vaikka kortilla. Lissun kortissa lukee aina jossain reunassa: milloin on pikkujoulut? Pidämme yhteisiä pikkujouluja, vuodenajasta riippumatta, silloin kun onnistumme järjestämään yhteistä aikaa.

Puutarhasta puheen ollen, en ole oikein ollut tyytyväinen hyötykasvitarhan tuloksiin tänä kesänä. Katsokaa nyt vaikka tuota kasvimaata. Joo, kyllä siellä pitäisi olla punajuuria, kesäporkkanoita ja jopa mangoldia, jos oikein tarkkaan katsoo. Porkkanat ovat nyt elokuun lopulla napostelukokoisia. Punajuuret ovat retiisin kokoisia, mangoldi; jaa, mitähän sanoisin mangoldista. Onhan niissä pari pientä lehteä. Lavassa kasvatetut kaksi avomaankurkun tainta tekivät kaksi pientä kurkkua. Parsantaimet ovat edelleen saman kokoisia kuin istutettaessa. Pavuista ei tullut papuja, siis niitä palkoja. Ainut mitä kasvimaa kunnolla tuotti on itsesiementäneet sormustinkukat ja unikot. Sekä kesäkurpitsat. Haluaisin nähdä sen kesän jolloin kesäkurpitsa ei tuota. Siis lavassahan sekin meillä on, eli lämpösumma on vähän parempi kuin ihan avomaalla. Unikot ovat jääneet kasvamaan satopettymyksestä johtuneesta kitkemislaiskuudesta johtuen. Mulla olisikin paljon unikonsiemeniä. Anyone?

Jos joku on tykännyt tästä kesästä, niin se on kyllä puut. Tonttimme on hiekkamaata ja kuivina kesinä puut kärsivät ensimmäiseksi. Tänä kesänä vettä on riittänyt ja suuret tammet, vaahterat, jalavat ja hevoskastanja ovat rehevöityneet niin, että talokin on pimentynyt ikuiseen hämärään. Myös tämä perunamaan laidassa kasvava, työpaikan puusta pudonneesta nyrkinkokoisesta siemenestä kasvatettu pähkinäpuu, jota epäilen japaninsiipipähkinäksi, on edelliskesän pienestä taimesta pörhistynyt vakavasti otettavaksi pähkinäpuun aluksi. Olen oikein ihastunut puiden kasvattamiseen. Haluaisin lehmuksen taimen ja pyökin ainakin. Tosin en kuitenkaan haluaisi peittää koko tonttiamme jättimäisiksi kasvavien puiden peittoon.

Tästä kuvasta näkyy, miten kirsikkapuutkin ovat kasvaneet hurjasti edellisestä vuodesta. Vasemmalla makeakirsikka, joka teki kokonaiset neljä (4) kirsikkaa, ja oikealla hapankirsikka, joka tuotti melko mukavasti. Veera maistelee salaattia pikkukasvimaasta, josta on sipulit jo korjattu. Ei, nekään eivät oikein jaksaneet kunnolla kasvaa. Oikealla oleva pöheikkö on täydellisen epäonnistunut mininiittykokeiluni. Ostin kevään kukkatukkuretkeltä monivuotisen kukkaniityn siemenpussin. Tuosta läntistä siirsin maa-artisokat toiseen paikkaan ja mieheni yllytyksestä kylvin valmiiksi muokattuun paikkaan kukkaniittysiemeniä. Virhe! Ensinnäkin, maa-artisokka ei koskaan häviä. Vaikka kuinka kaivelin maatilkun puutarhatalikolla, olisi ilmeisesti pitänyt poistaa maa metrin syvyydeltä ja siivilöidä multa takaisin teesiivilällä. Nyt "kukkaniityn" seasta nousee kaikenlaisten rikkaruohojen lisäksi maa-artisokan pontevia taimia. Ainoat niittykukat jotka sieltä tunnistin ovat ruiskaunokit. Sitä kuvittelee, että mikäpä olisi sen helpompi kuin kukkaniitty. No eipä ole helppo ei. Ohjeessa lukee että muokkaa maa hyvin ja poista kaikki monivuotiset rikkaruohot. SEN jälkeen voi kylvää. Ehkä tuo vajaan neliön mittainen kukkaniitty ei onnistuneenakaan olisi ollut kovin näyttävä.

Koristepuutarhasta en jaksa edes puhua mitään. Totean vain, että kaikki kukkaryhmät ovat aivan epäonnistuneita. Kukat sikin sokin, osa kuollut ja hävinnyt, vähemmän mieluisat sen sijaan valloittavat joka paikan. Huomaan että olen valinnut täysin vääriä kasveja hiekkaiseen ja varjoisaan pihaan. Kaikki pitäisi laittaa uusiksi. Tässä vaiheessa viimeistään iskee se loppukesän puutarhauupumus. Ehkä siirrän suunnittelun ensi talveen, kunhan ensin toivun tästä epätoivon kesästä.

My possible english speaking readers: please use google translator. I'm just too tired to bother. At least you may get a few laughs.

Mansikkatorttu joka vie kielen mennessään

En ole paljon harrastanut reseptien jakamista, vaikka pidän leipomisesta ja ruoanlaitosta. Mutta on minulla yksi resepti, joka on jakamisen arvoinen. Äitini teki tätä mansikkatorttua jo 60-luvulla, enkä ole parempaa torttua vielä maistanut. Kakun hyvyydestä kertoo sekin, etten ehtinyt ottaa kokonaisesta kakusta kuvaa.

Mansikkatorttu joka vie kielen mennessään

Pohja:

200 g voita

150 g eli vajaa 2 dl sokeria

1 muna

200 g eli n. 3 dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

Päälle: 

2-3 dl kuohukermaa, sokeria, vaniljasokeria

½-1 litraa mansikoita

Voitele piirasvuoka ja jauhota se tai käytä leivinpaperia. 

Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää seokseen kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan. Levitä taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa 200 astetta n. 20 minuuttia.

Kumoa torttu lautaselle ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma, lisää sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan. Kaada kerma tortulle ja kerman päälle reilusti mansikoita.

Unelmien kasvihuone

Heinäkuun Viva-lehdessä on juttu kasvihuoneestamme. Viime heinäkuun alussa saimme vieraaksemme puutarhatoimittaja Paula Ritanen-Närhin ja valokuvaaja Pauliina Salosen. Vierailun tulos on nyt lehdessä. Ammattikuvaajan ottamat valokuvat ovat hienoja, yllätyin itsekin miten kauniilta kaikki näyttää.

Juttu on kirjoitettu minä-muodossa. Hyvin on Paula osannut minun asemaani asettua, tuntuu ihan omalta tekstiltä. Kun aikaa on kulunut jo pari vuotta kasvihuoneen valmistumisesta, on siihen jo tottunut. Kuvia katsellessa tulee mieleen se hieno tunne, kun kasvihuone oli aivan uusi. Iloitsen siitä kuitenkin joka päivä, vaikka kasvien hoitaminen ja huoneen siistinä pitäminen on arkista työtä.

Anteeksi laiskuuteni

Loma alkoi viikko sitten. Voisi luulla että lomalla on määrättömästi aikaa, mukavaa oleilua, istuskelua varjossa, kukkien nuuhkimista. Vaan eihän se niin ole. Puuhamaa näkyy tässä, ja muualla pihalla. Olen taas kerännyt itselleni ehkä vähän liikaa hommaa. Niitä kesäkukkia ei pitänyt kylvää. Tomaatteja ei missään nimessä pitänyt laittaa niin paljon. Ei projekteja lomalle.

Tässähän näitä, ja nyt niitä on yritetty jaella pitkin pihaa. Multa välillä loppuu ja käydään taas lisää. Kasvimaatakin on kitkettävä. Onneksi taivaalta on tullut vettä riittävästi, ettei kastelusta ole ollut liikaa vaivaa. Tuntuu että tänä vuonna olen väsähtänyt puutarhatöihin entistä aiemmin. Ehkä tämä on väliaikaista, nyt kun suurin urakka on tehty ja tomaatit venyvät ja tekevät kukkia ja raakileita.

Tomaatteja on nyt sekä lasi-orangeriassa että vanhassa muovihuoneessa. Laitoin myös kasvihuonekurkut muovihuoneeseen, koska viime kesänä en saanut kuin yhden kurkun uudesta lasihuoneesta. En tiedä johtuiko se liian vähästä valosta, kurkku oli varjon puolella. Kokeillaan nyt tätä konstia.

Kasvihuoneestamme on tehty pari lehtijuttua, toinen on jo ilmestynyt viimeisimmässä Teho-lehdessä (löytynee ehkä kirjastosta). Seuraava juttu tulee heinäkuun Viva-lehteen. Tuntuu hassulta kun lehti ilmestyy vuoden päästä jutun tekemisestä, mutta sellaista se näiden puutarhajuttujen kanssa on.

Niin se laiskuus, ei se tietysti liity puutarhaan tai muihin projekteihin. Blogi vain ei päivity, kun ei ehdi ottaa kuvia eikä jaksa kirjoittaa tekstiä kaiken muut touhun jälkeen. Tietokonettakin olen vähän vältellyt loman alettua. Mutta lohdutan itseäni sillä, että kunhan tässä lepäydyn ja viimeistään kun loppukesä koittaa, alkaa minullakin tarmokkuuden aika. Tässä yksi mieleisimmistä kirpparilöydöistäni, jo pari kesää sitten löytynyt jakkara, joka on tuollaisenaan täydellinen. Kaikkine puutteineen ja omana, persoonallisena itsenään. Niin kuin me kaikki olemme.

Vihdoinkin lääkekaappi

Olen jo pitkään etsiskellyt lääkkeille sopivaa laatikkoa tai rasiaa. Meidän lääkkeet ovat olleet korissa keittiön nurkassa pöytätasolla, osa muovikorissa keittiön kaapissa. Koko korin saa aina penkoa kun etsii tiettyä lääkettä. Käydessämme viimeksi äidin luona löysin autotallin hyllyltä vanhan, käytöstä poistetun lääkekaapin. Luulen että se on isäni tekemä, oven ristikuvio on kotikutoisen oloinen. Messinkisaranat oikein. Tosi hyvä löytö!

Kaappi oli päältä vähän kulahtanut, maali oli kellastunut ja ripsunut pois paikoitellen. Avaimenreiän päälle oli laitettu kiinnityshaka ja ylimääräisiä ruuvinreikiä oli ovessa ja sivuseinässä. Ovessa oli minusta kiva ristikuvio, jonka päätin säästää.

Sisältä kaappi oli vanerihyllyillä sisustettu. Se on sopivan syvä, että sisälle mahtuu säilytyslokeroksi vaikka pakasterasia. Pitkään kiinni ollut kaappi oli tunkkaisen hajuinen. Pesin kaapin huolella päältä ja sisältä ja jätin pariksi päiväksi ulos tuulettumaan.

Minulle jäi karamellituolien maalaamisesta vähän pinkkiä maalia jäljelle. Jotenkin tuntui, että kaappi vaatii sisäpuolelle kauniin karkkivärin.

 

Maalasinkin kaapin sisäpuolen pinkiksi kahteen kertaan. Ajattelemattomasti jätin maalipurkin kannen pöydälle. Eikö Veera onnistunut hyppäämään pöydälle ja tallaamaan purkin kanteen. Sitten se säntäsi pitkin uusia maalattuja lattioita, eikä antanut ottaa itseään kiinni. Juoksin perässä rätin kanssa ja pesin lattiasta pinkkejä tassunjälkiä. Kuvaakaan en ehtinyt ottaa.

Veera pinkkitassu. Onneksi oli vesiliukoista maalia. Kuluu varmaan pian tassuista pois.

Maalasin kaapin ulkopuolelta valkoiseksi. Halusin säilyttää pyöreän ristikuvion ovessa. Kehitin siihen oman systeemin. Etsin ensin kuvion kokoisen juomalasin, piirsin sillä paperille ympyrän. Laitoin paperin päälle muovitaskun ja kiinnitin päälle maalarinteippiä ympyrän kohdalle. Piirsin lasilla maalarinteippiin ympyrän ja leikkasin viivan mukaan. Irrotin muovista teipit varovasti ja kiinnitin teipit ympyräkuvion päälle oveen. Sitten ovi oli valmis maalattavaksi.

Tadaa! Tällainen siitä sitten tuli. Olen tyytyväinen. Oranssiin vivahtavat Taalainmaanhevosetkin sopivat väriin.

Lääkkeet mahtuvat hyvin kaappiin, vain sidontatarvikkeet ja laastarit laitoin erilliseen koriin keittiön kaappiin. Minulle ja miehelle on päivittäisille lääkkeille oma nimellä varustettu rasia, joka on helppo nostaa pöytään aamulla. Lääkkeet näkyvät hyvin ja järjestys säilyy toivottavasi paremmin kuin ennen. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Metsäpuutarhan sipulikukkia

Palasimme tänään minilomalta Itä-Suomesta ja yllätyin, kuinka paljon kevät oli edistynyt muutamassa päivässä. Tulppaaneja oli auennut lisää, osan niistä näen ensi kertaa tänä keväänä. On niin palkitsevaa löytää keväällä "yllätyksenä" uusia sipulikukkatuttavuuksia, joita on puoli vuotta aiemmin multaan piilottanut. Tässä tulotien metsäpuutarhaksi kutsumani alue. Helmililjat suorastaan hehkuvat sinistä.

Metsäpuutarhan kevään kukkijoina itsestään leviäviä kaihonkukkia, helmililjoja sekä narsisseja. Myöhemmin kesällä alue on varjoisa ylle leviävien vaahteroiden, vuorijalavan ja syreenien alla. Kuunliljat ja tummakurjenpolvet viihtyvät metsäpuutarhassa, jouluruusu on ryhmän aikaisin kukkija, vähälumisina talvina jo joulun jälkeen. Olen perustanut penkin vuonna 2008 paikalla rehottaneiden pajuangervojen tilalle, joiden kiskomisessa olikin aikamoinen urakka. Tässä reunassa oli aiemmin myös syreeniä, mutta poistimme osan niistä jo ensimmäisinä vuosina huonokuntoisina.

Penkin yläpäässä on pieni ryhmä Claudia-tulppaania. Alla tummakurjenpolven lehtiä. Taitaapa joukossa olla muutama vuohenjuuren lehtikin. Niistä ei taida koskaan päästä kokonaan eroon. Tässä ryhmässä valkoiset tulppaanit tai vaikkapa Thalia-narsissit voisivat olla edukseen.

Penkin tienpuoleiseen päähän on laitettu maakangasta ja kuorikatetta vuohenjuurta torjumaan, samalla syntyy mukava metsäpolku. Kaihonkukka on tänä keväänä levinnyt erityisen paljon. Seasta pilkottaa punaisia vuorenkilven lehtiä.

Sinistä löytyy helmililjan lisäksi myös lemmikeistä, joita on myös levinnyt tontille sinne tänne. Varjoyrtin lehdet ovat koristeelliset.

Vastapäinen poimulehtipenkki on keväällä keltaisten esikoiden täplittämä. Vanha esikkolaji leviää tontillamme ja sitä löytyy milloin miltäkin kulmalta. Jonakin vuonna keräsin pikkutaimia nurmikolta ja ruukutin muualle siirrettäväksi, mutta nyt olen huomannut, että se osaa muuttamisen itsekin. Poimulehtien taakse siirsin vanhaa saksankurjenmiekkaa, joka on mielenkiintoinen värimuunnos. Siinä on keltaista, ruskeanviolettia ja valkoista. En löytänyt tähän hätään kuvaa siitä kukkivana.

Mimmi ja Veera, Puutarhakissat, hyväksyvät työt ja suunnitelmat, haistelevat kaikki uudet kukat ja nauttivat keväästä.