torstai 29. tammikuuta 2015

Maalin kuivumista odotellessa

Kaamea maaliremontti jatkuu. Maalikaupan neuvosta maalaamme (tai siis mies maalaa) paneleita Otex-pohjamaalilla. On muuten kamalanhajuinen maali. Onneksi mies löysi kotoa suojanaamarin liuotinsuojalla, ettei tarvitse vallan kupsahdella. Minun osuuteni on tähän mennessä ollut naulanreikien kittaaminen ja pohjamaalin välihionta viime viikonloppuna. Välillä pitää maalia kuivatella, että yläkertaan voi edes mennä. Nyt on koko yläkerta pohjamaalattu, joten päästään vähän helpompaan pintamaalivaiheeseen Helmillä ensi viikonvaihteessa. Sitä ennen on vielä hiottavaa.

Laitan kuvia välivaiheista vähän myöhemmin. Kissat ovat olleet kuulemma ahkerasti remontissa mukana. Varsinkin lekottelemassa takan edessä, kun sitä on lämmitetty maalin kuivumisen edistämiseksi. Voin jo sieluni silmin nähdä itseni nojatuolissa, takan loimussa kirjaa lukemassa. Tai ison pöydän ääressä selailemassa sisustuslehtiä, jotka on järjestetty kirjahyllyyn aikajärjestykseen. Leppoisa kevättuuli puhaltelee parvekkeelta, missä kissat istuvat kärpäsiä jahtaamassa. Levylautasella pyörii klassista musiikkia ja kaikki tavarat ovat siististi hyllyillä tai vintissä laatikoissa.

Poks. Taas nykyisyyteen. Vielä on paljon edessä ennen tuota tilannetta. Mm. lattian hionta, mikä ei tule olemaan miellyttävä projekti. Ehkä otamme siihen jonkun ammattimiehen ja koneen, jossa on pölynimijä. Lattian maalaus on taas mieluinen homma. Olen tehnyt sitä ennenkin. Viikko talvilomaa on vielä edessä päin. Eipä tarvitse miettiä miten sen viettää.


Mimmi pörhistelee pihalla.

maanantai 19. tammikuuta 2015

Kissana kissojen joukossa

Viime yönä heräsin siihen, että Veera nuoli tarmokkaasti hiuksiani. En tiedä oliko hän sitä mieltä, että näin sekaiset hiukset on pakko laittaa järjestykseen. Vai tarkoittaako se sitä, että Veera on hyväksynyt minut kissaksi kissojen joukkoon. Kurnau!




I woke up last night. Veera was furiously licking and grooming my hair. Maybe she has accepted me as cat among cats.

lauantai 10. tammikuuta 2015

Joskus on meilläkin neulottu kauniita

Olen joutunut siirtelemään tavaroita vintillä remontin edeltä. Löysin sieltä seinältä roikkumasta pojille joskus neulomani villapaidat. He olivat silloin aika pieniä. Yksi paidoista on puuvillainen, mustapohjainen.



Nuoremmalle pojalle tein Kaffe Fassett -muunnelman mohairlangoilla. Tämä villatakki ei ollut ihan arkikäytössä.




Tämä vanhemmalle pojalle neulomani villapaita on myös Kaffe Fassetin kuvio-ohjeella tehty. Sekin oli parempi villapaita, eikä sitä käytetty arkileikeissä.





Kuinkahan minulla oli silloin aikaa perheen ja kahden pienen lapsen kanssa neuloa tällaisia. Nuorena sitä jaksaa. Neulominen on nykyään minulla pelkkien sukkien ja kynsikkäiden tekemistä.

I found in the attic some jumpers and cardigans, that I knitted for my boys when they were little. It is a small wonder that I had time for such intricate patterns, what with two small children and family duties. Nowadays I only knit socks and mittens.

torstai 8. tammikuuta 2015

Remonttia tulossa

Nuorempi poikani muutti joulukuussa pois kotoa ja miehen nuorimmainen lähti tammikuussa armeijaan. Nyt ollaan miehen kanssa kaksistaan, kissat vain kaverina. Nyt kun yläkerta hiljeni, alkoi heti remontti.


Kun olimme saaneet kannettua huonekalut ja muut tavarat pois, ihmettelin tyhjää tilaa katsellessa miten olemme sitä tuollaisena näinkin kauan kestäneet. Kun tavarat ovat poissa, huomaa paremmin tummuneiden paneliseinien kellertävän värin, taulujen paikkojen vaaleammat läiskät. Yläkerta onkin ollut poikien valtakuntaa, eivätkä he niin ole ympäristöään huomioineet.


Yläkerrassa on yksi erillinen huone ja muuten se on yhtä yhtenäistä tilaa. Keskellä on iso varaava takka. Kaikki seinät ja katto on paneloitu, paneli on ilmeisesti käsittelemätöntä. Puupinta on aika lailla tummunut ajan mittaan.


Tässä päässä on vasemmalla portaikko alakertaan. Ovi vie huoneeseen, joka on ollut nuorimmaisen makuuhuoneena. Vasemmalla näkyy huoneen vieressä verhon takana oleva avoin tila, joka on rojuvarastona tällä hetkellä.


Portailta päin katsottuna suoraan edessä on ovi isommalle sivuvintille. Vastakkaisella puolella on pienempi vinttikomero. Takan kulma näkyy oikealla.


Yläkerran ikkunapäässä on pieni alkovisyvennys. Sitä halusimme laajentaa, että siihen mahtuisi sängyt vieraita varten. Tässä kuvassa on jo purettu vasemmalta vinttikomeron seinä. Pystypalkki on kantava, joten se jää paikalleen. Sängyt on sijoitettava sen molemmin puolin.


Tässä näkyy laajennusosa purettuna. Entiset panelit riittivät kattoon ja sivuseinään. Lattiassa on puretussa kohdassa vanhaa lankkua, harmi kun ei sitä ole kunnostettu yläkerran lattiaksi kauttaaltaan. Ehkä se on ollut huonokuntoista.


Tässä näkyy laajennuksen paikka, takan vieressä. Veera tutkii työn tuloksia. Kissat ovat olleet kuulemma innolla mukana rempassa. Minä joudun päivät olemaan töissä, joten tässä vaiheessa minusta ei ole paljon iloa.

Suunnitelma on se, että maalataan koko höskä. Katto ja seinät tulevat valkoisiksi, lattia hiotaan ja  maalataan harmahtavan maitokahvin värisellä lattiamaalilla. Luulen että maisema muuttuu aika lailla valoisammaksi. Kalustusta on tarkoitus laittaa mahdollisimman vähän. Tälle ikkunan puolelle tulee vain vierassängyt alkoviin. Ikkunan eteen tulee tuo iso vanha pöytä, joka näkyy jossain kuvassa. Se on ainoa huonekalu, jonka olen isän puolelta perinyt, se oli isän lapsuudenkodissa keskellä tupaa ruokapöytänä.

Seinälle jossa nyt on sohva, tulee luultavasti pari kirjahyllyä. Huoneen rappujen puoleiseen päähän takan eteen tehdään sohvasta ja nojatuoleista oleskeluryhmä, johon tulee lukuvaloja ja jonkinlainen sohvapöytä. Siinä voi istuskella takan ääressä ja lukea kirjaa tai selata lehtiä. Siirrän varmaan sisustuslehtivarastoni tänne ylös kirjahyllyyn. Tänne ylös voisi myös asentaa stereot, täällä olisi rauhallista kuunnella musiikkia.


Paljon siinä on maalaamista. Mutta lopputulos on varmaan parempi kuin nykytila. Laittelen taas kuvia, kunhan remontti edistyy. Veera puutarhakissa nukkuu omassa pikku puutarhassaan keittiön ikkunalla ja uneksii kesästä.

Here are some "before" pictures of our new renovation project - upstairs. Our four boys have lived here. Now they have all left home, the youngest for the army this week. Now we have opportunity to paint the whole place.

The walls have gotten quite dark, it was a surprise how dark the room has got now that we emptied the space. The plan is to paint the walls and the ceiling white. The floor has to be sanded and then painted a greyish milk coffee colour. We've also made a small extension by taking some space from the open attic cupboard. We want to have more room for the guest beds.

There's a big fireplace in the middle of the room. We'll gather some armchairs and a sofa around it for cozy reading by the fire.