Kun vain Lotta ja Miiru olivat jäljellä, Miiru alkoi hyväksyä Lotan kaverikseen. Se saattoi vieläkin välillä säikytellä Lottaa ja ajaa sitä takaa. Lotta-rukka oli pienenä saanut höykytystä naapurin kissalta ja oli sen jälkeen vähän arempi muita kissoja kohtaan. Se oli hyvin epäluuloinen Miirun herännyttä kiinnostusta kohtaan ja väisti mieluummin kuin jäi odottamaan mahdollista löylytystä.
Miirun ilme kertoo, että siedän tuota tyyppiä tuolla takana niin kauan kuin se käyttäytyy kunnolla. Laitan sen helposti ojennukseen, jos alkaa rettelöidä. Lotta näyttää siltä kuin sen tekisi mieli lähteä varmuuden vuoksi toiseen paikkaan lepäämään. (Lotalla on leikattu korvanlehdet vaaleiden vähäkarvaisten korvien ja ulkoilmaelämän aiheuttaman melanooman takia).
Kun Lotta viime kesänä menehtyi, Miiru alkoi puhumaan. Se oli naukunut hyvin vähän neljän kissan koplassa eläessään. Luulen että se etsi Lottaa ja komensi sitä tulemaan esiin piilosta. Lisäksi Miiru otti tässä vaiheessa määrätietoisesti Aikamiespojan uudeksi isännäkseen. Meistä muista se ei niin piittaa. Käy välillä naukumassa, että kakan saa nyt käydä peittämässä. Karauttaa sitten yläkertaan ja naukuu Aikamiespojalle, että kävin kakalla. Menen nyt nukkumaan.
Täältä se Miiru ei kyllä älyä mua etsiä!
Kissojen kohdalla huomaa, että kemioilla on todellakin hurjan paljon tekemistä sen kanssa, ketkä tulevat toimeen. Mitään yleisohjetta ei voi koskaan kenellekään antaa. Muta tuo, että äidit ja pennut tulevat parhaiten toimeen, kuulostaa kyllä järkeenkäypältä.
VastaaPoistaLotta oli hurjan söpö, ihailen myös tuota kuvaa, missä hän leputtaa leukaa tyynyllä.
Totta puhut. Kaikki kissat ovat ihan omia persooniaan. Lotasta on vieläkin söpömpiä kuvia, pitsien keskellä. Laitan johonkin postaukseen!
VastaaPoista