Kissaton elämä on toisenlaista. Nyt ei ole pissaa lattialla siinä, johon ensiksi astut keittiössä ennen kuin saat valot päälle. Ei tarvitse levitellä sanomalehtiä keittiöön ja eteiseen. Öisin on hiljaista ja päivisin oudon autiota. Ketään ei ole vastassa kun tulet töistä kotiin, eikä kukaan työnnä päätään jääkaapin oven väliin. Saa ottaa voileivän olohuoneeseen ihan rauhassa, ei ole herkkupalan kärkkyjiä. Kukaan ei nau'u terassin oven takana. Hiiriä ei ilmesty portaille. Jalkaani vasten ei puske kukaan.
Ei ole stressin lievittäjää eikä pehmeää päänalusta, ei mahan päällä makaajaa, ei kainalokissaa. Talo on tyhjä ja hiljainen.
Ei tätä kauaa jaksa.
Vain suruajan verran.
Our house is catless now. Four cats in all we have buried. The house is strangely quiet. No sound of cat paws. No one to bring us fat mice. No one begging for treats. No one to meet you at the door when you come home. No furry pillow for your head. No one to relieve your stress.
This will not do. Not for long.
Only for the mourning period.
Ei kissaihminen ilman kissaa pärjää. Sitä paitsi kuka sanoo, että pitäisi viettää tietty aika ennen uutta lemmikkiä? Surua on ja tulee aina olemaan rakkaan perheenjäsenen poismenosta. Sitten kun huomaa ajattelevansa uutta kissaa, on ehkä jo aika sellainen hankkia. Uusi perheenjäsen tuo niin paljon iloa ja toisaalta myös muistoja, iloisiakin, edesmenneestä. Ei uusi ole edellisen korvike, vaan pikemminkin jatkumo.
VastaaPoistaVoimia suruun!
Olen jo päättänyt edellisen kissan lähdettyä viime kesänä, että Miirun poismenon jälkeen otan pari kissaa, mielellään eläinsuojeluyhdistyksen kautta. En kuitenkaan pidä kiirettä, jotenkin ei tunnu vielä oikealta ajalta. Kyllä sen sitten tietää milloin on uuden kissan aika. Kiitos myötäelämisestä.
Poista