Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Kävimme viime viikolla äidin luona järjestelemässä ja siivoamassa sekä tekemässä ruokaa pakkaseen. Kun kävin ensimmäisenä iltana nukkumaan, ei uni tullut silmään. Jostain syystä äidin luona käydessä tulee aina lapsuus mieleen. Ehkä se johtuu tutuista tavaroista, joita on talo täynnä. En ole itse asunut äidin nykyisessä talossa lapsena. Tämä ylläoleva talo on minun lapsuuskotini. Ainut veljeni näyttää irvistelevän tuossa oikealla sulkapalloverkon luona.

Vaikka talo on myyty jo vuosikymmeniä sitten, muistan vieläkin millainen se oli. Talo oli ensimmäisiä tyyppitaloja, isäni rakentama. Siinä oli kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, sauna. Nykymuodin mukaan se oli melko pieni, mutta aikanaan varmaan ihan ruhtinaallisen kokoinen.

Pihaan tultaessa, talon toiselta puolelta, oli vastassa autotallisiipi, sisäänkäynti jäi oikealle. Ulko-ovesta tultiin ensin pieneen tuulikaappiin. Oikealla oli kenkäkaappi ja siivouskomero. Vasemmalta meni ovi saunaneteiseen ja siitä saunaan. Suoraan eteenpäin oli lasinen väliovi ja sen takana pitkä eteinen. Eteisen oikealla puolella oli kolme makuuhuonetta, suoraan eteenpäin mentiin olohuoneeseen ja vasemmalle jäivät wc ja keittiö. Ylläolevassa kuvassa olohuoneen ikkuna on vasemmalla ja keskellä keittiön ikkuna. Pikkuikkunat kuuluvat varastoon, jota sanottiin aitaksi, liiteriin ja autotalliin.

Minun huoneeni oli ensimmäisenä oikealla. Laitoimme siihen äidin kanssa ruusutapetit joskus 70-luvulla. Huone oli pieni, mutta siinä oli peräti kaksi ikkunaa. Äänimuistona on jäänyt mieleen avoimesta ikkunasta kuuluva sateen ropina asvalttiin syyspimeinä iltoina.

Takapihalla oli alkuaan hiekkalaatikko, mutta se poistettiin myöhemmin tarpeettomana. Kuvassa näkyy äidin tekemä korkeushyppyteline (kuulin tämän vasta äidiltä, olisin luullut että isä olisi tehnyt telineen), joka oli ahkerassa käytössä. Myös sulkapalloa pelattiin usein. Myöhemmin esiteineinä siirryimme pelaamaan pingistä autotalliin naapurin lasten kanssa.

Minun lapsuudessani leikittiin paljon ulkona. Leikimme rosvoa ja poliisia, piilosta, peiliä, ammuimme jousipyssyillä, jotka tehtiin itse läheisen metsän tarjoamista materiaaleista. Kiikuimme ja pelasimme jalkapalloa. Vähän isompana läksimme pyörillä "rillaamaan", niin kuin sitä silloin kutsuttiin. Naapurustossa oli paljon lapsia ja kavereita oli aina. Lapset saivat olla suht vapaasti ulkona, niin kauan kuin kotiintuloaikoja noudatettiin. Lapset tekivät myös kotitöitä, ainakin meillä. Meillä oli tiskivuorot ja kukankasteluvuorot ja kesäisin keräsimme marjoja ja autoimme muissakin töissä.

Näin jälkikäteen ajateltuna lapsuus oli huoletonta ja onnellista aikaa. Olihan silloinkin varmaan aikuisilla huolia, mutta eivät ne meille lapsille välittyneet. Silloin kesät olivat pitkiä ja aurinkoisia. Aina oli jotain mukavaa tekemistä, ja vaikka emme eläneet yltäkylläisyydessä ja tavarapaljoudessa, oli meillä kuitenkin tarpeeksi kaikkea. Mitään muuta en jäänyt kaipaamaan kuin nukenvaunuja, joita naapurin tytöiltä kadehdin. Minulle niitä ei koskaan ostettu.