Anteeksi laiskuuteni

Loma alkoi viikko sitten. Voisi luulla että lomalla on määrättömästi aikaa, mukavaa oleilua, istuskelua varjossa, kukkien nuuhkimista. Vaan eihän se niin ole. Puuhamaa näkyy tässä, ja muualla pihalla. Olen taas kerännyt itselleni ehkä vähän liikaa hommaa. Niitä kesäkukkia ei pitänyt kylvää. Tomaatteja ei missään nimessä pitänyt laittaa niin paljon. Ei projekteja lomalle.

Tässähän näitä, ja nyt niitä on yritetty jaella pitkin pihaa. Multa välillä loppuu ja käydään taas lisää. Kasvimaatakin on kitkettävä. Onneksi taivaalta on tullut vettä riittävästi, ettei kastelusta ole ollut liikaa vaivaa. Tuntuu että tänä vuonna olen väsähtänyt puutarhatöihin entistä aiemmin. Ehkä tämä on väliaikaista, nyt kun suurin urakka on tehty ja tomaatit venyvät ja tekevät kukkia ja raakileita.

Tomaatteja on nyt sekä lasi-orangeriassa että vanhassa muovihuoneessa. Laitoin myös kasvihuonekurkut muovihuoneeseen, koska viime kesänä en saanut kuin yhden kurkun uudesta lasihuoneesta. En tiedä johtuiko se liian vähästä valosta, kurkku oli varjon puolella. Kokeillaan nyt tätä konstia.

Kasvihuoneestamme on tehty pari lehtijuttua, toinen on jo ilmestynyt viimeisimmässä Teho-lehdessä (löytynee ehkä kirjastosta). Seuraava juttu tulee heinäkuun Viva-lehteen. Tuntuu hassulta kun lehti ilmestyy vuoden päästä jutun tekemisestä, mutta sellaista se näiden puutarhajuttujen kanssa on.

Niin se laiskuus, ei se tietysti liity puutarhaan tai muihin projekteihin. Blogi vain ei päivity, kun ei ehdi ottaa kuvia eikä jaksa kirjoittaa tekstiä kaiken muut touhun jälkeen. Tietokonettakin olen vähän vältellyt loman alettua. Mutta lohdutan itseäni sillä, että kunhan tässä lepäydyn ja viimeistään kun loppukesä koittaa, alkaa minullakin tarmokkuuden aika. Tässä yksi mieleisimmistä kirpparilöydöistäni, jo pari kesää sitten löytynyt jakkara, joka on tuollaisenaan täydellinen. Kaikkine puutteineen ja omana, persoonallisena itsenään. Niin kuin me kaikki olemme.