Ei tapahdu mitään

Syksy ei ole parasta aikaani. Kesän touhujen jälkeen on hiljaista, kylmää ja pimeää. Työpäivät olen sisällä, eikä valoisaa aikaa ole paljon illalla. Arki on melko tapahtumaköyhää, usein vietän illan olohuoneessa kirja tai neule sylissä ja seuraan puolella silmällä televisiota. Puutarhakärpäseni on täysin kuollut viimeistään ensimmäisten pakkasten tultua. Sain sentään hankittua rapulle vähän callunoita syksyn merkiksi. Vielä ennen pakkasia rapulla kukkivat myös pelargonit. Nyt ne ovat jo kasvihuoneessa sisällä, odottelemassa talviteloille laittoa.

Aika mukavan värisiä vihreitä callunoita löysin halpakaupasta. Tänä vuonna perinteinen krysanteemi jäi ostamatta. Olisin halunnut valkoisen, mutta ei sattunut vastaan. En sitten ostanut mitään. Hieman on ollut haastetta päästä syystunnelmaan. Säät ovat olleet kauniit ja aurinkoiset, mutta mieli pyrkii matalalle heti kun illat pimenevät.

Viime viikonloppuna kamerani irtisanoi sopimuksensa. Zoom jäi päälle eikä suostunut sulkeutumaan. Kamera ei mene enää päälle. Olen siis puhelimen kameran varassa. Nyt pitäisi miettiä ostaisinko viimein sen himoitsemani järkkärin. Olisi mukava päästä vähän kehittymään kuvauksessa.

Kissat ovat lyhentäneet ulkoiluaikojaan kylmien tultua. Aikaisemmin ne mourusivat aamulla jo pimeän aikaan ulos. Nyt käyvät herättämässä, odottavat aamuruoan lautaselle, hotkaisevat sen ja painuvat takaisin pehkuihin. Ei mitään sääliä töihin raahautuvaa perheenemäntää kohtaan. Myös takan edus on alkanut olla suosittu paikka lämmitysaikoina.

Pimeänä vuodenaikana alkaa makea maistua. Minäkin leivon melkein joka viikonloppu jotain kahvileipää, marjapiirakkaa tai kakkua. Tässä on kakkutaikinakulho Veeralla viimeisteltävänä. Kahvikakku onkin tosi hyvää. Siihen tulee kupillinen kahvia, ja se maistuu todella kahviselle.

Mimmi tulee aina heti keittiöön vahtipaikalleen, kun joku laittaa ruokaa tai leipoo. Mimmille kuuluu aina maistiainen. Saa nähdä alkaako herkuttelu näkyä typykän linjoissa. Jäätelö on Mimmin parasta herkkua.

Jotain käsitöitäkin olen saanut tehdyksi. Virkkaan itsekin mielelläni isoäidinneliöitä, mutta tällä kertaa yhdistelin ystävältäni vaihtokaupassa saamiani neliöitä. Hain toisiinsa ja meidän väreihin sopivia tilkkuja ja sommittelin kahdelle kapealle sohvatyynylle päälliset. Ihan onnistuneet minusta. Olen myös neulonut kynsikkäitä. Ne valmistuvat nopeasti ja niille löytyy aina käyttäjiä. Annoin yhdet kynsikkäät työkaverille, koska lanka oli minusta aivan hänen väristään. Hän kyllä ilahtui ja sain halauksen kesken työpäivän. Kannatti neuloa.

Olen huomannut, että jos ilahduttaa jotain ihmistä pienelläkin palveluksella tai lahjalla, saa itse moninkertaisen palkinnon hyvänä mielenä.

Tällaista hiljaiseloa täällä meillä. Mitään ei oikein tapahdu. Mitenhän hiljaista täällä onkaan talvella?