keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Päiväkirjamerkintä kesältä

Löysin pienestä muistikirjastani merkinnän, jonka kirjoitin viime kesänä äidin mökillä, kun ei uni tullut yöllä:

Mökillä. Panoraamamaisema, kynttilät illalla. Laiturilla aurinko ja liplatus. Miten pilvet voi olla täällä noin kauniita, pumpulipilviä. Laiturilla tuoksuu aina mäntysuopa ja epämääräinen kalainen haju. Ehkä kalamuisto lapsuudesta.

Lapsena oli puunrungoista tehty lautta. Ajan mittaan se vettyi niin, että se ui pinnan alla. Jalat nilkkaa myöten vedessä ongin veljen kanssa. Veli laittoi kalat sankoon ja syötti niitä vesikasveilla ja madoilla. Aina välillä oli ukkonen. Kaikkein kovimmalla ukkosella mentiin autoon koko perhe.

Saaren mökistä en muista pohjakaavaa, en huonejärjestystä. Muistan kallion ja sukeltamisen ja muikkuverkot. Kesäkeittiön liiterin takana silloin kun mökkiä vasta rakennettiin. Miksi en muista nukuinko mökillä yhtään yötä. Saareen oli niin vaivalloista viedä tavarat. Purkaa ensin veneeseen ja sitten saaressa rantaan. Myrskyllä ei päässyt pois. Meillä oli punavalkoinen Terhi-vene - vai oliko perämoottori Terhi? Ajettiin kerran karille.

Näädänkadun talossa oli lapsuus ja nuoruus. Syksyllä, syyskesällä oli huoneen ikkuna auki ja pimeässä sade lotisi pihan asfalttiin. Meille laitettiin sepelin tilalle asfaltti kadulta autotalliin asti. Se oli musta ja kuuma varpaissa. Etupihalla oli koivut ja seinän vieressä tiikerililjat. Niistä tarttui vaatteisiin ruskeaa. Autotallissa meillä oli pingispöytä, ruskeaa filmivaneria, ei ollut reunaviivoja. Naapurin lapset tulivat pelaamaan ja meillä soi radio.

Minä en koskaan saanut nukenvaunuja vaikka toivoin. Minulla oli iso vauvanukke rattaissa. Sillä oli kukallinen mekko ja vaaleanpunainen villatakki. Luulin että ne vaatteet tulivat joulupukilta, mutta löysin myöhemmin kaapista mekon kangasta. Minulla oli myös Orvokki-niminen nukke, jolla oli kauniit vaaleat hiukset. Rakkain tavarani oli litteä iso mollamaija, jonka nimi oli Sanna. Isä sanoi sitä Saaraksi. Veljellä oli Muuli, joka oli vähän kengurun näköinen. Sitä oli paikattu monta kertaa. Se oli myöhempien aikojen unilelu.

Menin Näädänkadun talosta naimisiin 22-vuotiaana. Isä ja äiti muuttivat sitten pois sieltä. Sen talon huoneet muistan tarkasti.

Talvella hiihdettiin veljen kanssa ja vedettiin kilometrit millimetripaperille keittiön seinällä. Joskus käytiin mökillä pilkillä. Isää harmitti, kun sain kerran pilkillä kaksi ahventa kerralla. Isä oli usein kalassa. Hän sai olla siellä itsensä kanssa. Äiti oli kotona ja puhui ja neuvoi. Koulun jälkeen äiti kävi sohvalle ja pani käden otsalle. Hänellä oli verenpaine kolmesataa, hän sanoi. Isä laittoi ruokaa, hän tykkäsi eniten riisivellistä. Isä oli sairaseläkkeellä. Minä leivoin aina. Kun muutin kotoa, äidin piti opetella leipomaan uudestaan. Isä sanoi äidin korvapuusteista, että ne oli heitetty olan yli pellille. Kerran hän heitti sokeriastian. Hän suuttui äidille. Ja kerran kun oltiin marjassa eikä äiti malttanut tulla kyytiin pois, isä ajoi autoa vähän matkaa. Äiti sai kävellä kyytiin.

 
I wrote in my notebook last summer at the summer cottage when I couldn't sleep. I was remembering how it was when I was a child. We had three successive summer cottages. I remember the first and the last, but of the island cottage I remember very little. This is the last.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!