torstai 26. toukokuuta 2016

Elämä jatkuu

Tänään sain työpaikalta sitten työsuhteen irtisanomislapun käteen. Ei se ollut mikään yllätys. Meidän toimipisteen toiminta lakkaa ja kaikki irtisanottiin. Ehdinkin olla lähes 10 vuotta tässä työpaikassa. Siihen aikaan mahtuu hyviä ja vähän huonompiakin päiviä. Tällä hetkellä harmittaa eniten mahtavan työtiimin hajoaminen. Joka päivä oli mukava tulla töihin, kun tiesi että on porukan tuki takana, ja aina voi nauraa vaikeuksille päin naamaa.



Kyllä niille tänäänkin naurettiin, vuorotellen käytiin laput vastaanottamassa ja väännettiin vitsiä. Sääliksi käy monta muuta työkaveria, joille irtisanominen tulee yllätyksenä. Jotkut saavat lähteä saman tien. Itsellä on vielä työvelvoitetta kesän ajan, lomat poislukien. Saan raivattua turhat paperit pois ja arkistoitua kaiken kuntoon. Minulle on tärkeää, että jälkeeni ei jää epäselviä asioita. Saan itselleni rauhan kun tiedän, että olen työni tehnyt kunnialla loppuun asti.


Nyt on sitten aikaa keskittyä olennaiseen, eli puutarhanhoitoon ja harrastuksiin. Täytyy laittaa mietintämyssyyn mitä sitä haluaa tehdä jatkossa. Tällaista pysähtymisen aikaa minulla ei ole oikein ollutkaan, oikeasti. Ties mitä tästä vielä kehittyy.


torstai 19. toukokuuta 2016

Selityksiä selityksiä

Juuri kun olin pääsemässä taas juonesta kiinni tähän blogin pitämiseen, alkoi erinäisten sattumien suma ja elämään tuli liikaa kaikkea. Huhtikuun alussa alkoivat työpaikalla yt-neuvottelut, joista odotellaan tulosta ensi viikon loppuun. Onhan näitä ollut ennenkin, mutta tällä kertaa vähennystarve on niin suuri, että taitaa sattua omalle kohdalle. Olen ehtinyt jo surra, iloita, huolestua, innostua ja vaikka mitä tässä välillä. On tehty B-suunnitelmaa ja vähän C-suunnitelmaakin. Juuri tällä hetkellä en ole moksiskaan jos arpa osuu kohdalle. Laskeskelin tänä aamuna, että olen saanut olla yhtäjaksoisesti työelämässä 31 vuotta ensi syksyyn mennessä, jolloin irtisanomisaika päättyisi. Onhan se aika hyvin tänä päivänä.


No, sitten sattui miehelle tapaturma tuossa huhtikuun puolivälissä ja elämä muuttui taas. Nyt on ollut leikkaus ja jalka paketissa ja muitakin vaurioita. Kevään projektisuunnitelmat vaihtuivat pitkään toipumiseen keppien kanssa könkäten. Onneksi kuitenkin toipuminen on hyvässä vauhdissa, eikä mitään kovin pysyvää vammaa pitäisi jäädä. Katon maalaus jäi kesken ja muutkin ulkomaalaussuunnitelmat odottavat nyt vähän aikaa.


Miehen toipilasaikana minulle on tietysti langennut entistä enemmän kotityöt. Nyt sen huomaa miten paljon kotona oleva puoliso on hoitanut, ruoanlaitosta siivoukseen ja ruohonleikkuut päälle. Nyt teen ostoslistoja, käyn työmatkalla kaupassa ja vien roskat, täytän ja tyhjennän tiskikonetta ja pyykkikonetta. Siis kaikkea sitä mitä normaalisti perheenäiti tekee, mutta meillä mies on hoitanut. Huomaan itse, että en ole imuroinut aikoihin. Ruoanlaittokin tuntuu pitkästä aikaa ihan oudolle, ja varsinkin se ruokalistojen suunnittelu. Tosin mies on nyt alkanut jo touhuta kaikenlaista, ja pystyy kyllä avustettuna tekemään jo esim. ruokaa ja pieniä askareita. Hän on sitkeää laatua eikä halua olla passattavana.


Nyt on sitten vielä tietysti puutarhan kevätkiireet lisäksi. Ison pihan haravointiin menee jo oma aikansa, kukkapenkkien siivous on vielä kesken ja komposti levitys ja kaikki. Onneksi minulla oli muutamia lomapäiviä pitämättä, niin sain perunat istutettua ja vähän kasvimaatakin aloitettua. Tomaatit venyvät sisällä, ne täytyy siirtää kasvihuoneeseen heti viikonloppuna. On ollut kylmiä öitä, niin ei ole uskaltanut. Kyllä tekemistä riittää joka puolella minne vain katsoo. Äitienpäivälahjaksi kävin ostamassa päärynäpuun ja istutin sen viikonloppuna. Ostin myös mansikantaimia ja istutin lavaan. Kasvimaita olisi perattava ja kylvettävä. Ja se ruohonleikkuukin vielä! Kyllä tässä bloginpito on jäänyt sivuun. Ehkä sen voin antaa itselleni anteeksi.