Täydellinen säilytyskaluste

Kuten neitsyen merkeissä syntyneelle kuuluu, olen minäkin järjestyksen ystävä. Pidän (periaatteessa) siisteydestä ja järjestyksessä olevasta kodista. Aina en tähän tavoitteeseen pääse, koska en jaksa siivota ja järjestää koko ajan. Mutta käytän mielelläni kaikenlaisia apuvälineitä asioiden järjestämiseen.

Minulla kävi tässä äskettäin hyvä tuuri. Avasin suuni oikeassa paikassa ja sain hankittua mahtavan säilytyskalusteen edullisesti (ilmaiseksi). Täydellisen tuntuisen kalusteen sisuksiin on mahdollista lajitella ainaisesti kadoksissa olevat kodin  pikkutavarat yhteen paikkaan nimilappujen taa. Kaappi on vanha ja vähän kulahtanutkin, mutta minusta tuollaisenaan kelpaa aivan hyvin tarkoitukseensa.

Näin viattomalta tämä kaappi näyttää päällepäin. Tavallinen koivukaappi, vanhaa koulukalustemallia. Mutta sisältä se on mahtava tilaihme.

Siinä on kolmekymmentä vetolaatikkoa, tai tarkkaan sanottuna yksi laatikko puuttuu. Laatikoissa on paikka etiketille, johon voi merkitä laatikon sisällön. Ne ovat puuta ja tosi vankan tuntuisia. Ei mitään melamiini- tai muovilaatikoita. Laatikot ovat mitoiltaan käytännöllisiä; niihin mahtuvat esimerkiksi ohuet pahvikansiot, isot muovitaskut yms. tilaavievät tavarat. Laatikon korkeus rajoittaa hieman sisältöä, mutta löysin ihan kaikkiin laatikoihin laitettavaa.

Kuvat ovat vähän epäteräviä, valoa oli vähän. Minusta on ihanaa, että minulla on nyt omat laatikot mm. Toimistolle, Postitukselle, Pienraudalle (ne ärsyttävät pienet nippelit, ruuvit, sinkilät, kiinnitystarvikkeet ym. jotka ovat aina kadoksissa), Käyttöohjeille, Muistilehtiöille, Kopiopapereille, Käsityötarvikkeille (mm. mitat, mittanauhat, huovutusneulat, saksenterottimet jne.) ja jopa Ulkovaloille. Muutamaan laatikkoon mahtui vielä Pellavalangat, Puuvillalangat ja Valokuvat.

Yläosassa on lokerikko-osio, joka on sen verran korkea, että siihen hyvin mahtuvat Ikean vanerilehtikotelot, joihin saan pystyyn Välilehdet, Tarrat, Vihkot, Kalenterit jne. Keskilokeroon mahtuvat kameran tarvikkeet, erilaiset laturit ja välijohdot, ulkoinen kiintolevy ja mokkula. Valkoisessa kassalaatikossa on - yllätys yllätys - vanhoja pennejä.

Myös iso vanha rei'ittäjä ja kirppisnitoja mahtuvat hyllylle. Saan sinne myös järkkärini välisäilytykseen. Sain valita pyöreitä vuosia täyttäessäni työpaikan lahjan itse - ehdin sen juuri saada ennen työsuhteen päättymistä. Valitsin digijärkkärin, jonka olisin joka tapauksessa ostanut. Nyt täytyisi vielä opetella käyttämään sitä. Toistaiseksi aika on mennyt puutarhassa touhuamisen lisäksi tavaroiden järjestämiseen ja uuden kännykkäni opetteluun - se kun on eri käyttöjärjestelmällä varustettu kuin työkännykkäni oli. Jouduin hankkimaan vihdoin älypuhelimen, kun olin siihen töissä tottunut.

Kaapin päälle keräsin kaikki tilkkutyökirjani yhteen pinoon. Sain serkultani perintönä muutamia kirjoja ja ison pussillisen kankaita sekä uuden leikkausalustan ja viivaimen. Hän menehtyi vain 5 vuotta minua vanhempana syöpään. Nyt ajattelen aina häntä, kun selailen kirjoja tai katselen tilkkujani. Kirjojen lisäksi kaapin päällä ovat kauniisiin vanhoihin lasipurkkeihin lajittelemani mosaiikkipalaset. Sain valmiiksi leikeltyjä palasia lopetetun työpajatoiminnan jäljiltä useita muovilaatikollisia. Olen jo pitkään halunnut kokeilla mosaiikin tekoa. Nyt minulla alkaa olla tarvikkeet koossa. Missä vain vapaa aika?

Olen joutunut tyhjentämään työkoneeltani valokuvia ja tiedostoja jotka ovat omiani. Uskomattoman paljon työtä on melkein 10 vuoden työhistorian hävittämisessä. Kaikkea ei voi vain laittaa deletellä pois, on arkistoitava tarpeelliset ja historiaakin. Nyt olen kotona laittanut miehen Vaiolle oman käyttäjätunnuksen ja saan taas asiani, tiedostoni ja valokuvani järjestykseen. Ehkä tämä on osa surutyötä, jota olen, tosin ilman yhtään kyyneltä, tehnyt työpaikan loppumisen myötä.

Huomenna on kuitenkin uusi päivä, ja olen jo laittanut uusia onkia veteen pyydystämään. Ei voi koskaan tietää, jos vaikka nappaisi.

Jouluun valmistautuminen, osa I

Koskaan ei voi aloittaa jouluun valmistautumista liian aikaisin. Joulutunnelmaan on tietysti vähän hankala päästä, kun ulkona on +9 astetta ja miljoonakellot kukkivat vielä ovenpielessä, siis ulkona. Mutta aikaisemmista vuosista oppineina tiedämme, että se kylmä, valkoinen vuodenaika tulee kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin.

Mitäs ensin? Joulukortit, tietenkin. Koska minun pitää tehdä joulukortit itse. Vaikka pää kainalossa, sohvan nurkkaan masennuksen kouriin vajonneena, täysin halvaantuneena tai tuli vaikka hurrikaani. No, otin esille korttiaskartelulaatikkoni.

Hmmm. Aika inspiroivaa. Ehkä järjestelen tätä vähän ensin.

Tämä on hyvä alku. Mutta miten laitan nuo kaikki takaisin laatikkoon niin, että löydänkin sieltä jotain? Jonkinlainen lokerointisysteemi? Idea tuli tuosta valkoisesta puulokerikosta.

Tähän tapaan. Pahvinpala päällystetään paperilla, teipataan kiinni pohjaan ja reunoihin. Mitoitetaan niin, että lokerikon kummallekin puolelle mahtuu jotain järkevästi, kuten korttipohjat ja kartonkipalat.

Sitten lajitellaan korttitarpeet. Korttipohjat ja pienet kartonkipalat pienempään lokeroon, isommat kartongit ja kuviopaperit isompaan. Valmiiksi leikatut taustakuvat omiin pinoihin.

Tyhjensin nappilaatikkoni kapeaan lasipurkkiin ja varasin vapautuneen kätevänkokoisen peltilaatikon valmiiksi leikatuille pikkukuville, joita oli jäänyt edellisvuodelta. Lajittelin tarrahelmet ja tarratimantit muovipussiin, pienet kartonginpalat toiseen.

Olen kerännyt signaalitaskuja talteen ja lajittelin niihin erilaiset kuviomallineet ja kaavat. Toisiin taskuihin keräsin isommat kuviopaperit ja kartonkipalat.

Sitten vain kootaan taskut kansioon ja korttitarvikkeet ovat kätevästi esille otettavissa. Viime vuonna tein kortteja olohuoneessa. Keräsin tarvikkeita isolle tarjottimelle, jossa ne oli kätevä siirtää kirjahyllyyn odottamaan seuraavaa korttisessiota.

Noin. Tarvikkeet ovat paljon paremmassa järjestyksessä. Kauniisti päällystetyn laatikon on muuten tuonut ystäväni Lissu. Leimat ja leimausvärit odottavat omassa korissaan inspiraation tuloa.

Ulkona näköjään sataa vettä. Huokaus. Aloitan ehkä vähän myöhemmin. Ja muistelen vielä kesää ja aurinkoa.

Tulisikohan minusta hyvä ammattijärjestäjä

Meillä on pojan kanssa itsepalvelukirppiksellä paikka ja olen katsellut varastoja sillä silmällä. Eilen hinnoittelin tavaroita ja kävin välillä vintiltä lajittelemassa sinne viime muutossa (15 v. sitten) varastoituja ikuisuussäilytettäviä. Huh huh mitä kaikkea sitä ei saa pois heitettyä. Olen harrastanut 15 vuotta sitten ainakin ompelua. Olen säilönyt värillisiin koreihin kankaiden leikattuja reunoja, käytettyjä suihkuverhoja, puhkikuluneita vuodevaatteita (reunassa on vielä aivan hyvää kangasta), täytevanun riekaleita, matonkuteeksi leikattavia (joskus) polyesteripaitoja ja muuta tarpeellista. Lisäksi löytyi mukavaa puuhastelua moneksi talvi-illaksi; kudottua pellavapyyhettä pötkönä leikattavaksi ja ommeltavaksi, säkillinen violettia matonkudetta odottamassa halkaisua ja kerimistä, keskeneräinen villapaita mohairlangasta (= ei voi purkaa langaksi) 80-luvun tyyliä, aloitettu villapaita 9 värillä, 2 riviä/väri (= mukava purku-urakka) kokoa XXXXXL.

Olen suunnitellut vintin siivousta ja tavaroiden karsimista varmaan tuon 15 vuotta. Muutaman kerran olen saanut lajiteltua poikien pieneksi käyneitä vaatteita ja kenkiä pois, mutta tuntuu että vintin tavarakerrokseen on tullut siitä vain pieni kolo, joka pian täyttyy uudesta tavarasta. Ymmärrän hyvin, että nykyihmiset tuntuvat tarvitsevan ammattijärjestäjiä. Tuollaisen urakan aloittaminen vaatii jotain ammattitietämystä ja paljon tsemppiä. Systeemiä. Apukeinoja. Lokeroita. Pussukoita. Laatikoita. Pukupusseja. Siis systeemiä.

Minusta tuntuu, että minulla saattaisi olla kykyjä ammattijärjestäjän hommiin. Olen järjestelmällinen, tykkään siisteydestä ja järjestyksestä, mapitan papereita, ohjeita, sisustusvinkkejä, osaan lajitella tavaroita. Laitan pyykit kuivumaan järjestyksessä, sukat pareittain (jos nyt pesukoneesta sattuu pareja tulemaan). Minulla on hyllykaupalla sisustus- ja muita lehtiä lajiteltuna nimittäin, numeroittain, vuosittain vanerikoteloihin. Järjestyksen pitoon on siis hyvä alku.

Haasteenani on säilyttäminen. Olen varmaan perinyt äidiltä sen, että minun on vaikea heittää mitään pois. Se on se ekologisuus. Voiko tätä käyttää vielä jotenkin. Jos ei voi käyttää sellaisenaan, saisiko siitä vielä jotain muuta. Jos ei muuta, niin voisiko sen leikata matonkuteeksi. Siinä vaiheessa tavara on siirtynyt pari kertaa huushollissa ja on nyt odottamassa leikkaamista. Se ei siis ole poistunut talosta. Tällainen tavaroiden järjestäminen on vähän toivotonta.

Voi olla että maailma pelastuu, mutta talo täyttyy tavarasta ja kohta tarvitaan toinen talo. Tänään autolla ajaessani mietin, että voisin alkaa Professional Organizeriksi. Kotiin tultua tutkin netistä asiaan liittyvää materiaalia. Koulutusta on saatavissa. Jopa verkkokurssina. Myös ilmaisia "tipsejä" löytyy verkosta mielin määrin. Voisi kouluttautua itse. Työhistoriassa on sihteerintöitä, joissa oppii järjestämään ja järjestelemään. Pitäisi vain oppia luovuttamaan. Luopumaan tavaroista. Heittämään pois. Oppimaan, ettei kaikkea tarvitse säilyttää muistona tai muuten vaan. Jos sattuisi joskus tarvitsemaan.