maanantai 31. elokuuta 2015

Puutarhamaanikon (hortus manicus) tunnustuksia


Sain tänään viivästyneen syntymäpäiväkortin ystävältäni Lissulta. Hän on mestari korttien valinnassa. Häneltä tulee aika ajoin, ilman mitään sen kummempaa syytä, hauskoja täyteen kirjoitettuja kortteja. Kerään niitä jääkaapin oveen. Ilmeisesti ystäväni tuntee minut aika hyvin. Puutarhamaanikon oireisiin kuuluvat kortin mukaan mm. jatkuva, uniinkin tunkeutuva seuraavan kesän istutusten suunnittelu sekä kuolleiden lehtien nyppiminen hammaslääkärin vastaanoton fiikuksesta. Itse harrastan kuolleiden lehtien nyppimistä mm. työpaikallani ruokalan kukkalaitteista ja huonekasveista sekä sisäänkäynnin kesäkukista. Myös rikkaruohopsykoosin tunnistan; tätä vaivaa sairastavat joutuvat paniikkiin aina rikkaruohoja nähdessään. Omassa puutarhassa tosin joutuisi jatkuvasti hyperventiloimaan, kun kukkaryhmiä on sen verran paljon, että ihan perfektionisti voisi joutua uupumuksen vuoksi sairaslomalle.


Ystävyyden ylläpito melkein sadan kilometrin takaa ei aina perustu lähikohtaamisiin. Lähempänäkin olevat ystävät jäävät välillä pelkän satunnaisen sähköpostittelun tai puhelinsoittojen varaan. Minusta kuitenkin tärkeintä on se, kun ystävä sanoo, että olen ajatellut sinua. Ja vaikkei sanokaan suoraan, niin muistaa vaikka kortilla. Lissun kortissa lukee aina jossain reunassa: milloin on pikkujoulut? Pidämme yhteisiä pikkujouluja, vuodenajasta riippumatta, silloin kun onnistumme järjestämään yhteistä aikaa.


Puutarhasta puheen ollen, en ole oikein ollut tyytyväinen hyötykasvitarhan tuloksiin tänä kesänä. Katsokaa nyt vaikka tuota kasvimaata. Joo, kyllä siellä pitäisi olla punajuuria, kesäporkkanoita ja jopa mangoldia, jos oikein tarkkaan katsoo. Porkkanat ovat nyt elokuun lopulla napostelukokoisia. Punajuuret ovat retiisin kokoisia, mangoldi; jaa, mitähän sanoisin mangoldista. Onhan niissä pari pientä lehteä. Lavassa kasvatetut kaksi avomaankurkun tainta tekivät kaksi pientä kurkkua. Parsantaimet ovat edelleen saman kokoisia kuin istutettaessa. Pavuista ei tullut papuja, siis niitä palkoja. Ainut mitä kasvimaa kunnolla tuotti on itsesiementäneet sormustinkukat ja unikot. Sekä kesäkurpitsat. Haluaisin nähdä sen kesän jolloin kesäkurpitsa ei tuota. Siis lavassahan sekin meillä on, eli lämpösumma on vähän parempi kuin ihan avomaalla. Unikot ovat jääneet kasvamaan satopettymyksestä johtuneesta kitkemislaiskuudesta johtuen. Mulla olisikin paljon unikonsiemeniä. Anyone?


Jos joku on tykännyt tästä kesästä, niin se on kyllä puut. Tonttimme on hiekkamaata ja kuivina kesinä puut kärsivät ensimmäiseksi. Tänä kesänä vettä on riittänyt ja suuret tammet, vaahterat, jalavat ja hevoskastanja ovat rehevöityneet niin, että talokin on pimentynyt ikuiseen hämärään. Myös tämä perunamaan laidassa kasvava, työpaikan puusta pudonneesta nyrkinkokoisesta siemenestä kasvatettu pähkinäpuu, jota epäilen japaninsiipipähkinäksi, on edelliskesän pienestä taimesta pörhistynyt vakavasti otettavaksi pähkinäpuun aluksi. Olen oikein ihastunut puiden kasvattamiseen. Haluaisin lehmuksen taimen ja pyökin ainakin. Tosin en kuitenkaan haluaisi peittää koko tonttiamme jättimäisiksi kasvavien puiden peittoon.


Tästä kuvasta näkyy, miten kirsikkapuutkin ovat kasvaneet hurjasti edellisestä vuodesta. Vasemmalla makeakirsikka, joka teki kokonaiset neljä (4) kirsikkaa, ja oikealla hapankirsikka, joka tuotti melko mukavasti. Veera maistelee salaattia pikkukasvimaasta, josta on sipulit jo korjattu. Ei, nekään eivät oikein jaksaneet kunnolla kasvaa. Oikealla oleva pöheikkö on täydellisen epäonnistunut mininiittykokeiluni. Ostin kevään kukkatukkuretkeltä monivuotisen kukkaniityn siemenpussin. Tuosta läntistä siirsin maa-artisokat toiseen paikkaan ja mieheni yllytyksestä kylvin valmiiksi muokattuun paikkaan kukkaniittysiemeniä. Virhe! Ensinnäkin, maa-artisokka ei koskaan häviä. Vaikka kuinka kaivelin maatilkun puutarhatalikolla, olisi ilmeisesti pitänyt poistaa maa metrin syvyydeltä ja siivilöidä multa takaisin teesiivilällä. Nyt "kukkaniityn" seasta nousee kaikenlaisten rikkaruohojen lisäksi maa-artisokan pontevia taimia. Ainoat niittykukat jotka sieltä tunnistin ovat ruiskaunokit. Sitä kuvittelee, että mikäpä olisi sen helpompi kuin kukkaniitty. No eipä ole helppo ei. Ohjeessa lukee että muokkaa maa hyvin ja poista kaikki monivuotiset rikkaruohot. SEN jälkeen voi kylvää. Ehkä tuo vajaan neliön mittainen kukkaniitty ei onnistuneenakaan olisi ollut kovin näyttävä.

Koristepuutarhasta en jaksa edes puhua mitään. Totean vain, että kaikki kukkaryhmät ovat aivan epäonnistuneita. Kukat sikin sokin, osa kuollut ja hävinnyt, vähemmän mieluisat sen sijaan valloittavat joka paikan. Huomaan että olen valinnut täysin vääriä kasveja hiekkaiseen ja varjoisaan pihaan. Kaikki pitäisi laittaa uusiksi. Tässä vaiheessa viimeistään iskee se loppukesän puutarhauupumus. Ehkä siirrän suunnittelun ensi talveen, kunhan ensin toivun tästä epätoivon kesästä.

My possible english speaking readers: please use google translator. I'm just too tired to bother. At least you may get a few laughs.

tiistai 4. elokuuta 2015

Mansikkatorttu joka vie kielen mennessään


En ole paljon harrastanut reseptien jakamista, vaikka pidän leipomisesta ja ruoanlaitosta. Mutta on minulla yksi resepti, joka on jakamisen arvoinen. Äitini teki tätä mansikkatorttua jo 60-luvulla, enkä ole parempaa torttua vielä maistanut. Kakun hyvyydestä kertoo sekin, etten ehtinyt ottaa kokonaisesta kakusta kuvaa.

Mansikkatorttu joka vie kielen mennessään


Pohja:
200 g voita
150 g eli vajaa 2 dl sokeria
1 muna
200 g eli n. 3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Päälle: 
2-3 dl kuohukermaa, sokeria, vaniljasokeria
½-1 litraa mansikoita

Voitele piirasvuoka ja jauhota se tai käytä leivinpaperia. 
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi, lisää seokseen kananmuna hyvin vatkaten. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan. Levitä taikina vuokaan ja paista uunin keskiosassa 200 astetta n. 20 minuuttia.
Kumoa torttu lautaselle ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma, lisää sokeria ja vaniljasokeria maun mukaan. Kaada kerma tortulle ja kerman päälle reilusti mansikoita.