torstai 31. maaliskuuta 2016

Mukavaa elämää


Mukava elämä ei minulle tarkoita ylellistä elämää. Oikeastaan se on aika vaatimatonta, ekologista, vähän kuluttavaa elämää.

Mukavaa elämää on
  • kun saa nukkua vapaapäivän aamuna pitkään, tai herätä aikaisin, nousta ja joutua hyvissä ajoin tekemään jotain mukavaa
  • Veeran aamuherätys, kun se tulee viereen, laittaa tassut tyynyn päälle ja alkaa kehräämään
  • uusi pussi kylvömultaa ja tuoreet siemenpussit, mullan tuoksu ja ihana odotus, joka alkaa kylvöstä
  • auringonpaisteinen aamu, joka lupaa hyvää päivää
  • puhdas pyykki, jonka voi levittää ulos kuivumaan
  • miehen laittama hyvä ruoka ja mustikkapiirakka jälkiruoaksi 

  • sukkien neulominen uudesta ihanasta langasta, lahjaksi omalle pojalle
  • puutarhalehti lähikaupasta ruokaostosreissulta, se hetki, kun avaan lehden
  • nukkuva kissa ja sen unessa nykivät tassut
  • uusien tapettien valitseminen olohuoneeseen
  • kirsikan oksat maljakossa ja lehtien ilmestymisen odotus
  • itsetehdyt tyynyliinat kangasvarastosta löytyneestä joutopalasta
  • se kun voi mennä aamulla omalle pihalle kuuntelemaan linnunlaulua


  • uusi järjestys olohuoneessa, ja se kun näkee asiat vähän eri tavalla
  • TV-sarjan jokapäiväinen seuraaminen, se tuttuus ja turvallisuus
  • se ettei tarvitse joka lomalla lähteä matkalle, vaan voi olla kotona ja puuhailla pihalla
  • mukavien projektien rajaton mahdollisuus, mitä tekisin seuraavaksi


Mukavaa elämää voi olla monenlaista. Minun mukava elämäni on melko tavallista, työntäyteistä tai rauhallista ja levollista. Tunnen kiitollisuutta, että saan tuntea myös myönteisiä ja iloisia tunteita. Kevät on vahvasti tulossa ja puutarha herää kohta eloon. Ehkä minäkin olen jo heräämässä.


Edit: Kommenteissa on välillä valitettu, ettei blogini Lukijaksi ilmoittautuminen tai linkkilistalle lisääminen onnistu. Onko jollain vinkkiä mistä moinen voisi johtua? Olen yrittänyt tutkiskella bloggerin asetuksia, mutta en löydä syytä.

8 kommenttia:

  1. Ihana kirjoitus. Noista on perusonnellisuus tehty. Mimmillä on mainio ilme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo Mimmin kuva onnistui hyvin, tavallisesti hän on niin kyllästynyt siihen, että otan aina kuvia, ja kääntää pään poispäin. Ei ole helppoa olla suosittu kuvamalli.

      Poista
  2. Heippa! Olen yrittänyt viime aikoina lisätä blogisi useaan otteeseen linkkilistalleni, mutta jostain syystä se ei onnistu. En ymmärrä mistä johtuu. Muiden blogien lisääminen on onnistunut, onkohan se kiinni jostain blogisi asetuksista? En tiedä, arvuuttelen vain, kun en tästä tekniiikasta ole niin hyvin perillä. :D Onni asuu elämän pienissä asioissa, niin se vain on. Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei,
      tästä asiasta on tullut palautetta aiemminkin, ja olen vähän ihmetellyt kun lukijamäärä ei ole yhtään kasvanut, vaikka moni on ilmoittanut liittyneensä lukijaksi. Yritin tutkiskella asetuksiani, mutta en löytänyt mitään syytä moiseen. Ehkä täytyy asentaa tuo Gadget uudelleen. Onko sinulla muuten Google-tili? Voisiko se olla syy, minusta tuntuu että Google on muuttanut noita sääntöjään.
      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  3. Ihania listauksia mukavan elämän peruselementeistä, noin se on!

    VastaaPoista
  4. Voi että, miten hienosti olet kirjoittanut! Kyllä elämän onni pääasiassa on juuri arjessa, olen samaa mieltä. Oikein hyvää, rentouttavaa ja sopivasti puuhakasta viikonvaihdetta sinulle ja perheelle toivottaa anonyymi Lissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä pitää vain itse näköjään oivaltaa. Tavallinen onni. Kiitos samoin.

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!