perjantai 27. syyskuuta 2013

Orangeriessa alkaa olla valmista

Ei ihan ehtinyt talvi tulla, vaikka yöpakkanen jo käväisi. Kylmä sää on vähän häirinnyt viimeisiä maalauksia. Sain kuitenkin pellonpuoleiset ovet maalattua valmiiksi ennen talvea.

Maanantaina tulee muutama ystävä harjakaiskahveille, ja otan sitten parempia kuvia. Tässä kuitenkin vähän ensimmäisiä maistiaisia uudesta kasvihuoneesta.


Olen haaveillut tähän salin puolelle vähän ronskimpaa pöytää, esim. metallijalkainen pöytä ja kansi lattialankuista. Toistaiseksi tämä ulkoa siirretty puutarhapöytä saa riittää.


Olen tuonut kuvan ottamisen jälkeen lisää pelargoneja ja muita kesäkukkia sisälle sateelta ja viimalta suojaan. Vaikka ulkona ja sisällä on lähes identtinen lämpö mittarissa, on sisällä tuulensuoja ja aurinkokin välillä lämmittää.


Tämä lipasto on ensimmäinen entisöintityöni. Se on ollut kasaamista odottamassa verstastiloissa yli 10 vuotta, tilanpuutteen takia. Kokosimme sen nyt tänne kasvihuoneeseen. Siihen täytyy vielä hakea vetimet, jotka ovat ajan saatossa kadonneet. Lipasto on mummon peruja, kävin sen aikanaan äidiltä ryöstämässä ja ilmoitin entisöiväni sen. Se on joskus muinoin tullut mummolle "Vaasan rouvalta", joka lähetti monilapsiselle evakkoperheelle vaatteita ja muita tarvetavaroita. Siinä on hyvä säilyttää muoviruukut, taimikasvatusastiat ja muu pienempi puutarhatarpeisto.


Tänä aamuna kävivät sähkömiehet yhdistämässä piuhat. Laitoimme entiset saunan valaisimet kasvihuoneeseen, nämä kaksi riittänevät kevään ja syksyn tarpeisiin. Lisäksi laitettiin pari pistorasiaa valaisinsarjoja varten.

Pientä tekemistä on vielä, mm. kynnyksen hionta ja maalaus. Kamina on etsinnässä, olisi mukava saada vähän lämpöä syksyn koleuteen.

The orangerie is as good as finished. Here are some first pictures. I'll take better ones when I've had my first coffee guests on Monday. We installed a couple of old lamps that were here in the original sauna.

2 kommenttia:

  1. Voi AAAAAAAH! Ei tässä sanat riitä. Mykistyn!

    VastaaPoista
  2. :) Voi kiitos mykistymisestä. Harmittaa vain että kesä loppui kesken, olisi ollut mukava hankkia orangerieen kasveja lisää, mm. sitruksia jne, mutta ei niitä talven alle viitsi ottaa. Keväällä sitten. Ja voi miten odotan taimenkasvatusta, kun saan taimeni tuonne valoisaan, jotain lämpömattoa pitää hankkia alle. Mutta on mukavaa kun on odotettavaa.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!