maanantai 2. kesäkuuta 2014

Iltakävelyllä puutarhassa


Sadetta odotteleva maanantai-illan puutarha. Perinteisen rautapadan kukat ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia.

A stroll in the garden this evening. Pink flowers are my favourites.



Tulppaanit ovat jo menossa ohi. Kohta pääsevät jättipoimulehdet aloittamaan kukintaa.


Vuorenkilven vaalea puna käy hyvin tulppaanien väreihin. Pidän paljon vaaleanpunaisista kukista. Tulppaani on kukinnan lopulla oleva Gesneriana.


Sisäänkäynnin vieressä on vanhan kivijalan neliskanttinen kivi, jonka kaivoimme esille tulotien alta. Siinä on hyvä paikka lyhdylle ja kukkaruukulle.

The square stone was dug up from the entrance, an old basement stone. 



Sisäänkäynnin vieressä on pieni metsäpuutarha. Kahden pienen vaahteran ja syreenien alla on siirtyvä varjo. Siinä viihtyvät kuunliljat ja kurjenpolvet.


Keskellä pihaa kasvaa suuri punatammi. Sen lehdet ovat teräväliuskaiset. Tammi on luonnon monimuotoisuuden kannalta niitä parhaita pihapuita. Se houkuttelee ympäristöönsä paljon erilaisia pikkuötököitä ja lintuja.

The oak is old and attracts insects and birds.


Hankimme puutarhakatoksen ylioppilasjuhlia varten. Normaalisti seinäkankaat on kääritty ylös. Kukapa haluaisi katsella valkoisia seiniä puutarhassa.



Punaiset tulppaanit eivät ole lempikukkiani. Tämä talon väreihin hyvin sopiva Grand Perfection on kuitenkin poikkeus. Rhodot aloittelevat kukintaa.


Aiemmat kissamme on haudattu katajan alle. Haudoilla on tänä kesänä valkoiset ahkeraliisat. Vasemmalta Miiru, Fanny, Maffe ja Lotta. Rakkaat muistot jäivät jälkeen.

The graves of our former cats have got white Busy Lizzies for decoration. 



Vanha keinu on jäänyt edellisiltä omistajilta. Ulkorakennus kunnostettiin ja maalattiin tänä keväänä. Oikealla oleva "käpylehmä" on tynnyrigrillimme, joka toimii vallan mainiosti.



Yksi erikoisuus on kuusi, joka muutaman kuivan kesän jälkeen kuivatti oksansa vähitellen alhaalta lähtien. Sittemmin se alkoi versoa tilalle uusia oksia. Kuuseen kiipeää köynnöshortensia.

This spruce lost its lower branches during two dry summers. Now it is growing new branches - a strange sight.

 
Illan kierros päättyy kasvihuoneeseen. Siellä kasvavat tomaatit ja paprikat. Toivottavasti tulee aurinkoisia päiviä, että kasvit pääsevät vahvistumaan.


Myös sisällä on rauhallinen tunnelma.

Veera and daddy relaxing.

4 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia, kovin on vehreää teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vehreää on. Isot puut vaikuttavat, tulee myös vähän varjoa.

      Poista
  2. Aivan ihana tuo teidän kasvihuone, jonka rakennuspuuhat luin viime vuodelta. Olen nyt yrittänyt onkia, miten ihmiset ovat nuo ikkunat kiinittäneet, mutta kärsivällisyys loppui eli kysymys sinulle, miten kiinnittitte ne? Ihana blogi, jään seurailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis! Kasvihuone on kyllä täyttänyt kaikki odotukset, kun tänä kesänä olemme päässeet sitä käyttämään.
      Yritän selittää ikkunoiden kiinnitystä. Ulkopuolelle laitoimme runkopuuhun kiinni liuskat paksusta vanerista ja sen päälle ulkolaudan. Ikkunat tulivat sisäpuolelle vaneria vasten, aukko on siis vähän pienempi kuin ikkuna. Ikkunat kiinnitettiin ensin nauloilla, jotka lyötiin ikkunan keskeltä päin sivuittain puitteeseen, (ei siis ikkunaan) niin että ne jäävät pitämään ikkunaa paikallaan. Ikkunoiden reunoille jää rako, eli ne eivät ole tiukasti reunoissa kiinni. Näin jää liikkumatilaa puun elämisen takia. Reunaan lyötiin sitten rimasta reunukset peittämään rako. Koeta katsella kuvia, keksit ehkä sitten miten ikkunat on laitettu. Tervetuloa seuraamaan blogia!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!