sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Vetisen päivän projekti ja ohjelmavinkki

Tänään sataa. Satoi jo heti aamulla. Puutarhatöitä ei jaksa ajatellakaan. Muistin että minulla oli yksi pikkuprojekti suunniteltuna. Olin etsiskellyt kaupoista jo pidemmän aikaa sopivaa alustaa kissojen ruoka-astioille. Ei löytynyt mitään kivaa. Sitten muistin, että minulla jäi vaaleansinistä pilkullista vahakangasta yli työpöydän päällystyksestä. Leikkasin sopivan kaistaleen vahakankaasta ja taitoin sen kahtia. Leikkasin sauman auki, kiinnitin kappaleet nurjat puolet vastakkain yhteen. Teippasin vielä reunasta muutamasta kohdasta, että kappaleet pysyvät ommellessa paikallaan.

Vahakangasta on hankala ommella, koska se on liukas. Leikkasin suikaleet leivinpaperia ja ompelin reunasaumat leivinpaperin läpi. Sitten vain revin paperin pois. Irrotin teipit (ja huomasin, että kannattaisi käyttää maalarinteippiä, koska tavallinen teippi on hankala irrottaa). Voila ! Kaksinkertainen, käännettävä, pyyhittävä kissojen ruokailualusta. Eikä maksanut mitään. Näitä voisi tehdä useampiakin.



Ostimme tänään pizzatarpeet, kun ei ole tullut pitkään aikaan syötyä pizzaa. Ostin kaupasta myös uusimman Lantliv-lehden. Selailin facebookia ja blogeja. Löysin Julias vita drömmar -blogista hyvän vinkin. Seurasin vuosia sitten SVT:n Sommartorpet-ohjelmaa, jossa Ernst Kirchsteiger sisusti vanhaa torppaa. Nyt Ernst tekee vanhasta torpasta kesäkotia nuorelle pariskunnalle TV4:llä. Jos vähänkin osaat ruotsia, suosittelen lämpimästi. Ohjelma on tekstitetty ruotsiksi, joten sitä on vähän helpompi seurata. Ohjelma Sommar med Ernst löytyy täältä.


Mukavia sadepäiviä!

2 kommenttia:

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!