perjantai 23. syyskuuta 2016

Mosaiikkiruukun valmistus osa 1

Minua on pitkään kiehtonut ajatus kokeilla mosaiikkitöitä. Olen kerännyt jo jonkin aikaa tarvikkeita ja työvälineitä. Entisen työpaikkani työpajassa tehtiin mosaiikilla päällystettyjä saviruukkuja, ja minulla on itsellänikin niitä muutama. Sain lisäksi hyvän alkupääoman roskikseen menossa olleita, valmiiksi pilkottuja keramiikkapaloja päättyneestä työpajasta. Minulla on myös kotona erilaisia keraamisten laattojen jämäeriä, ja olen kerännyt rikkonaisia lautasia ja kuppeja talteen tätä tarkoitusta varten.


Kun ystäväni kuuli aikeistani, hän tilasi oitis minulta yhden isohkon mosaiikkiruukun syysistutuksia varten. Nyt minulla on jonkinlainen deadline, joten oli vihdoin ryhdyttävä työhön. Löysin sopivan kokoisen lasittamattoman saviruukun. Ensin ruukun huokoinen savipinta piti tiivistää seoksella, jossa on yksi osa puuliimaa ja kolme osaa vettä, että laatat kiinnittyvät paremmin. Tekaisin innoissani seosta pari desiä, ja sitä jäi reilusti yli. Sivelin seoksen ruukun pintaan, ja laitoin saman tien kolmeen pienempään ruukkuun kiinnityksen kun ainetta kerran oli.


Ystäväni kertoi pitävänsä sinisestä, valkoisesta, harmaasta ja pinkistä väristä. Sekä monista muista väreistä lisäksi. Mietin ruukun aihetta ja kuvioita, ja jostain tuli mieleeni kreikkalainen amfora tai kiinalainen sinivalkoinen ruukku. Niinpä päätin laittaa ruukun kylkeen ruukun. Etsin netin kuvahaulla sopivan mallikuvan yksinkertaisesta matalasta ruukusta, jonka kuva mahtuisi ison ruukun kylkeen. Printtasin kuvan sopivaan kokoon skaalaten ja leikkasin ruukun kuvan irti paperista. Laitoin mallin ensin parilla pienellä teipinpalalla kiinni ruukkuun. Paperimallin avulla piirsin ruukun kuvan sopivaan kohtaan päällystettävän ruukun kylkeen mustalla tussilla.


Sitten irrotin paperimallin ruukusta ja asetin mallin pöydälle. Aloin etsiä valmiiksi rikotuista sinivalkoisista paloista ensin ruukun suuhun ja reunoihin sopivia paloja paperimallin päälle. Ruukkuun tulevat palat on rikottu kolmiulotteisista boordikuviolaatoista. Ne ovat savipohjaisia, joten niitä on helppo muotoilla papukaijapihdeillä reunoista. Rikoin puualustalla trikoorätin sisällä isommat laatanpalat vasaran avulla pienemmiksi paloiksi.

Reunojen jälkeen aloin etsiä sisäpuolelle sopivia paloja. Tämä on aikaavievää puuhaa. Palojen väliin pitäisi jättää jonkinlaiset raot saumausainetta varten. Raot voivat olla pieniä, koska kaarevan ruukun pinnalla rakojen välimatka kasvaa hieman. Kun sain ruukkumallin täytettyä paloilla kokonaan, otin kameralla kuvan siitä. Valokuvasta on helpompi nähdä onko kokonaisuus hyvän näköinen, vai pitääkö jotain vielä muuttaa. Tässä ensimmäisessä versiossa oli vielä korjattavaa, ylös oli saatava valkoisia laattoja sinivalkoisten tilalle, eikä ruukun suukaan ollut oikein hyvä.


Isoon saviruukkuun valitsemani palat ovat paksumpaa lajia, keraamisten laattojen paloja. Mosaiikkityöhön kannattaa palat lajitella paitsi väreittäin, myös paksuuden mukaan. Laatat voi kiinnittää laattaliimalla tai suoraan sementtiseokseen painelemalla. Minä valitsin liiman, koska se on helpompi tapa. Onneksi olin juuri harjoitellut pikkulaattojen liimaamista, kun olimme miehen kanssa korjanneet wc:stä yhden laattarivin halkeamakohdan laittamalla isompien laattojen tilalle mosaiikkilaatat.


Korjattu versio näytti paremmalta kameran kuvassa, joten tämä versio kiinnitettiin sitten paikalleen ruukkuun. Aloitin yläreunasta ja kiinnitin ensin liimalla reunapalat mallikuvion mukaan. Kun siirtää palan mallista ruukkuun, kannattaa painaa mieleen miten päin pala oli. Liiman laiton jälkeen se ei olekaan aina itsestäänselvää. Liima kuivuu sen verran hitaasti, että paloja voi varovasti siirtää vielä jonkin aikaa.


Isossa ruukussa on nyt siis kiinalainen ruukku liimattuna kylkeen, ja jään odottelemaan liiman kuivumista. Saumausväri ruukun kohdalla on varmaan valkoinen. Suunnittelin laittavani ruukun taustaksi harmaita ja sinertäviä paloja. Ehkä mietin toiselle puolelle vielä jotain muita kuvioita. Jatkoa seuraa.


Edit: PS. Ruukku kannattaa laittaa vaakasuoraan kuivumaan, ei pystyyn. Laatat saattavat valua, kun liima on vielä kosteaa. Huomasin.

6 kommenttia:

  1. Kyllä tuli hieno ruukku. Kiva kuva, hyvin sait palat kohdalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Katsotaan mitä siitä tulee, kun pääsen jatkamaan. Paloja pitää olla paljon valmiina kun aloittaa, ettei tarvitse kesken lähteä leikkelemään.

      Poista
  2. Vau, näyttää hienolta jo tässä vaiheessa. Aivan mahtava idea. Tuskin maltan odottaa valmista kokonaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, katsotaan kohta valmista tuotosta. Sain tänään kaikki palat paikalleen ja nyt pitää vielä saumata kahdella eri värillä. Pian nähdään.

      Poista
  3. Voi että sua, mitä taas oot keksinyt ja vielä jaksat tehdä! Oot ihanan ahkera ja kekseliäs. Ihailen toimintaasi! Äläkä nyt aattele, että tää nyt vaan on tällästä puuhastelua... tuot iloa ja tsemppiä tänne ruudun toiselle puolelle osoittamalla, että kun vaan ryhtyy, niin tulosta tulee ja vielä kaunista. Kiitos!! Syysterveisin Lissu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi nääs nääs nääs! Yritän tässä vain täyttää tätä työtöntä aikaa puuhailulla. Tuppaa vaan nuo kotityöt jäämään vähemmälle huomiolle. Yllättävän paljon aikaa saa tuhrattua tähänkin projektiin, iso ruukku nääs. Kohta tulee osa 2, kun olen saanut saumauksen loppuun. Mukavaa pikkujoulun odottelua!

      Poista

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!