tiistai 15. tammikuuta 2013

Talvikuistilla

Siivosin joulun jälkeen viileältä kuistilta enimmät kuivat lehdet ja tarkastin pimeysvaurioita. Jotkut kukat näyttävät aika raasuilta. Pelargonit venyvät pituutta.  En ole kaikkia pelargoneja leikannut alas. Kohta (helmikuussa) on aika ottaa niistä uusia pistokkaita juurtumaan.


Tänä vuonna en vienyt yhtään kukkia kellariin pimeään. Ne unohtuvat sinne niin helposti kastelematta. Niinpä huomasin, että viime kesänä istutetuilla sinisarjoilla alkaa tulla uutta vihreää piippaa jo nyt tammikuussa. Ne ovat toisaalta hyvin kylmänarkoja, joten kellari saattaa olla liiankin kylmä paikka niille joinakin talvina. Peittelin niitä nyt vähän säkkikankaalla, että ne uinahtaisivat vielä vähäksi aikaa. Kuistilla on talvella pidetty sähköpatterin avulla lämpö 10 - 15 asteessa.



Joulukukat alkavat jo raasuuntua. Jouluruusun istutan keväämmällä ulos. Olen saanut siellä menestymään jo parin vuoden jouluruusut. Siellä ne varmaan tänäkin vuonna kukkivat, hangen alla. Madonnapatsas ja pikkukasvihuone ovat kirpputorilöytöjä.

My cool porch in winter stores my pelargonias and other summer flowers, as well as the remains of my Christmas flowers. The hellebore I will plant in my garden later. The madonna and the little greenhouse are flea market finds.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!