keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Rakas vanhuksemme lääkärissä

Meillä on jännitetty 17-vuotiaan kissavanhuksemme vointia viikonlopusta lähtien. Hänellä ilmeni jonkinlaista virtsavaivaa ja eläinlääkärimme säikytteli puhelimessa meiltä vatsat kuralle. Emme tietenkään saaneet heti aikaa, eikä päivystykseenkään tullut lähdettyä, kun Miiru kuitenkin söi ja vointi näytti normaalilta. Saimme sitten tiistaille ajan. Seuraava jännittäminen oli miten saamme vastahakoisen kissan kuljetuslaatikkoon. Miirusta on vanhemmiten tullut vähän säikky ja epäluuloinen, varsinkin jos hän huomaa että häntä yritetään saada kiinni. Poika etsiskeli netistä vinkkejä ja sai sitten kissan pyyhkeeseen käärittynä survottua kuljetuslaatikkoon. Avuksi käytettiin kissaferomonisuihketta, jonka pitäisi rauhoittaa kissaa. Kyllä se tuntuikin auttavan.




Kissan nukuttaminen pelotti, olihan Lotta-kissamme menehtynyt nukutukseen sen sydämen pettäessä vasta viime kesänä. Onneksi mitään vakavampaa ei löytynyt, ei virtsakiviä tai kiteitä, ja nukutuksesta herääminenkin meni hyvin. Päästiin antibioottikuurilla ja luontaistuotteella, jonka pitäisi auttaa vaivoihin. Kissoillekin on nykyään saatavana omia luontaistuotteita ja erikoisruokia, joihin on lisätty mm. serotoniinia. Ihmiset joutuvat turvautumaan kunnalliseen, huonosti toimivaan terveydenhoitoon, mutta kissamme käy yksityislääkärillä.

Illalla Miiru seisoi huojahdellen katselemassa kodin nurkkia, aivan kuin se ei olisi enää uskonut niitä näkevänsä. Ruokakin maistui 8 tunnin paaston jälkeen. Henkilökunta on huojentunut!

2 kommenttia:

  1. " Ihmiset joutuvat turvautumaan kunnalliseen, huonosti toimivaan terveydenhoitoon, mutta kissamme käy yksityislääkärillä."

    Tätä on katkerasti naurettu monet kerrat. Tulen usein itsekin verranneeksi terveydenhuoltopalveluissa nolatuksi tultuani, kuinka eläinlääkäriasemalla ei naureta maksavalle asiakkaalle. Onneksi sentään kissa saa hyvää ja perusteellista hoitoa tarvittaessa.

    VastaaPoista
  2. Näin on! Monellehan kissa on perheenjäsen siinä missä ihminenkin, joten kyllä sitä haluaa parhaan mahdollisen hoidon silloin kun ystävä sairastuu. Sinulla on söpö kissa, taidanpa alkaa seuraamaan hänen touhujaan! Kiitos kommentista.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!