sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kirppislöytöjä

Kävin eilen kirppiksellä katsastamassa löytyisikö sopivia joululahjoja pojille. Ostin aiemmin jo toiselle pojalle yhden Harry Potterin ja Terry Pratchettin englanninkielisenä. Nyt löysin vanhemmalle pojalle sopivan lahjan, jota ei voi kuitenkaan paljastaa tässä, jos hän sattuisi lukemaan blogia. Minusta se oli täydellinen lahja hänelle. Mietin yhtä toista potentiaalista lahjaa, mutta jätin vielä ostamatta. Ehkä kuitenkin haen sen vielä.

Olen tykästynyt tavaroiden ostamiseen kirppikseltä kauppojen sijaan. Minulla on sellainen filosofia, että yltiöpäisen kuluttamisen ja luonnonvarojen tuhlaamisen sijaan käytän mielelläni tavaroita, jotka ovat käyneet tarpeettomiksi jollekin muulle. Minun itseni on hyvin vaikeaa heittää mitään tavaraa roskikseen vain siksi että minä en sitä enää tarvitse. Minulla oli alkusyksystä kirppispöytä itsepalvelukirppiksellä 10 viikon ajan. Sain aika paljon tarpeetonta ja pieneksi tai liian suureksi käynyttä vaate- ja kodintavaraa kaupaksi. Kotiin palautuneistakin leikkasin vielä hyvät ja tukevat kankaat talteen tilkkutöitä ja muita ompelustöitä varten, samoin otin talteen napit ja soljet sekä kauniit tuotemerkit paitojen niskasta.

Löysin myös kotiin muutaman "uuden" tavaran. Kulahtaneen pussilakanan ostin kauniin värin ja pilkullisuuden takia. En voi vastustaa pilkkuja! Ajattelin ensin kangasta tilkkutöihin, mutta taidankin tehdä toisesta puolesta pöytäliinan keittiöön; sen väri käy täydellisesti keittiön mattoon ja tuolien selkämyksen väriin.

 
Ostin myös pellavaa, huokaus! En voi vastustaa pehmeäksi ja sileäksi kuluneita pellavaliinoja ja pyyhkeitä. Pienessä pöytäliinassa oli tahroja, mutta saan siitä tehtyä ihanan sileän ja viileän tyynyliinan 1 eurolla. Yhdessä nipussa oli pieni liina ja 4-5 lautasliinaa, joissa oli vähän reunoissa repaleisuutta. Saan niistä kauniit lautasliinat vähän pienentämällä. Nippu maksoi 3 euroa. Löysin myös vitosella lokerikon. Mietin vielä maalaanko sen valkoiseksi, vai petsaanko ja lakkaan sen sopivaksi pähkinänvärisen senkin yläpuolelle.
 
 
 
Yesterday I visited the flea market in search of Christmas presents. Earlier I found two English books for my son, a Harry Potter and a Terry Pratchett. This time I got a present for my eldest son which I can't reveal, as he may be reading this blog too. It is a perfect present for him. I found another potential gift, which I will probably have to go back for.
 
I like shopping for Christmas at flea markets. My view is that instead of bying new things and boosting the material flow of the world, I prefer to use things that are no longer of use to their previous owner. I myself find it hard to toss anything usable in the garbage. Instead I try to sell my things at flea markets and reuse the rest in some form. I cut out the good bits of fabrics and use them for quilt making. I take usable buttons and buckles and use them in my sewing.
 
Yesterday's finds:  good quality cotton fabric in nice color, to be used as a table cloth (goes well with our kitchen chairs), and the rest of the fabric for quilt projects. Some linen table napkins, frayed at the edges. I'll make new smaller napkins out of them. A bigger linen cloth, with some spots on it, to be sown into a pillow case (wonderfully soft and cool to the touch). I also found this pigeonhole locker, which I will probably paint white or stain it in walnut and lacquer it.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!