Miksi

 

Useimmissa seuraamissani blogeissa kuvat ovat kauniita, kompositio tasapainoinen, tavarat järjestetty väriharmonian mukaan. Teksteissä puhutaan kaurapuurosta, pihlajanmarjoista, kuurasta oksilla, lapsen naurusta, koiran kohoilevasta hengityksestä nukkuessa. Elämä vaikuttaa rauhalliselta, on pysähtyneitä hetkiä, istumista teen tai ruoan ääressä. Ja sitten on harrastuksia ja touhua ja tavoitteita ja suorittamista. (Touhu on kamala sana.)

Minun elämäni ei ole sellaista. Minä elän jatkuvaa vuoristorataa pääni sisällä. Minulla on hyvänolon päiviä ja pahanolon päiviä. Välillä seesteisyys on niin kaukana. Silloin en halua nähdä ketään enkä jutella niitä näitä. Tai en saa mitään aikaiseksi. Ei kiinnosta, ei ole edes ruokahalua.

Sitten taas flow vie mennessään. Saan innoitusta jostain ja alan suunnitella vaikka omaa yritystä tai jotain uutta projektia, vaikka tilkkupeittoa. Teen exceliin listoja ja lisään innoituskuvia, suunnittelen väriyhdistelmiä ja koristeita, mietin kustannusrakennetta, lisään uuden välilehden. Haluan heti alkaa toteuttamaan. Sitten innostus taas vaimenee ja lopahtaa, kun se törmää johonkin käytännön esteeseen.

Mietin voiko epätäydellinen, lievästi masentunut ihminen joka ottaa tärähtäneitä kuvia pitää blogia. Jolla on kolme neuletta ja viisi kirjaa kesken. Vanha kissa joka ei anna silittää saati ottaa kuvia. Koti sekaisin ja likainen liina pöydällä. Puutarha sateen liottama ja syksyn unohtama. Ei jaksa leipoa vaikka suunnittelee. Lapset eivät ole suloisia ja punaposkisia vaan aikuisia miehiä joilla on oma elämä. Mistä sellainen ihminen kirjoittaa?

 

Päätin laittaa ensimmäiseen blogikuvaan kissan, sekin tärähtänyt. Tämä ei ole se kissa joka ei anna silittää. Tämä kissa on jo taivaassa. (Kissat pääsevät luonnollisesti taivaaseen.)
 

Why

Most blogs have beautiful pictures, balanced composition, color harmony. They tell about oatmeal, berries on trees, children’s laughter, dogs breathing heavily while they sleep. Life is peaceful, frozen moments, sitting and drinking tea or eating. Then there are busy moments with hobbies and goals and achieving.

This is not my life. I have an interminable roller coaster inside my head. I have good days and bad days. In between I’m far from serene. Those days I don’t want to see anyone or chit chat with people. I acheive nothing. I’m not interested. I have no appetite.

Then again there’s flow. I get inspired by something and start planning my own  enterprise or a new project, a quilt blanket or anything. I make lists, add photos for inspiration, design color combinations and decoration, think about costs and revenues. Then I want to make things happen right away. When I run into a barrier, practical difficulties, my enthusiasm withers, dies away and I lose interest.

I wonder if a far from perfect mildly depressed person who takes blurred photographs can blog. A person who has three unfinished knitting projects and five unfinished books. Who has an old cat who won’t let me pet her let alone take pictures. Who has a messy home and a dirty table cloth. Whose garden is soaked with rain and forgotten by autumn. Who hasn’t got the energy to bake despite good intentions. Whose children are not cute and red cheeked but grown men with lives of their own. What does a person like this write about?

My first picture is a blurred cat. This is not the one that won't let me pet her. This one is in heaven. (Naturally all cats go to heaven.)