lauantai 16. maaliskuuta 2013

Kasvihuonekuume




Tällaisen minä haluaisin (kuva Lantliv-lehdestä). Ison kasvihuoneen, mieluiten lämmitettävän. Olen tästä Miehelle puhunut monta vuotta. Hän on hitaasti lämpiävää sorttia, varsinkin jos rahan pitää liikkua. Tänään näytin tätä kuvaa (taas) ja hän virkkoi, että pitää katsoa sitä ulkorakennuksen eteläpäätyä, saisiko siihen rakennettua tuollaisen.

Minä menin ihan sanattomaksi ja aivot alkoivat raksuttaa. Ei ole tullut pieneen mieleenkään moinen mahdollisuus. Meillä on pitkä vanha ulkorakennus, jossa on liiteri, verstas, autotalli ja eteläpäädyssä vanha ulkosauna, jota ei ole käytetty vuosikymmeniin. Saunapääty on aika lahossa kunnossa ja sille pitäisi tehdä muutenkin kohta jotain. Päädyn leveys on 5,8 metriä ja saunan seinä on vajaan 4 metrin kohdalla. Ulkorakennuksessa on vintti, mutta tästä kasvihuoneesta olisi tarkoitus tehdä kokokorkea. Koko pääty ikkunalle. Saunassa on hormi ja siis paikka uunille tai kaminalle. Jos tekisi vähän eristystä, saisi puolilämpimän tilan, jota voisi pitää pienellä lämmöllä talvellakin.Mahtavaa!


Ulkorakennuksen vintillä on jonkin verran talon vanhoja ikkunoita. Niitä voisi käyttää hyväksi. Tilaan täytyy tehdä leveät ovet, joista saa kottikärryn sisälle. Meillä on varastossa pari vanhaa lasillista väliovea kunnostettavaksi. Unelmoin jo, miten sisälle voi laittaa laatoista lattian ja muurata tomaateille kaukalon. Saan puutarhatyökaluni ja ruukkuni varastoitua sinne. Sinne mahtuisi ainakin pieni kahvipöytä tuoleineen. Pääty on kaakkoon päin, joten valoa siellä tulee riittämään aamusta pitkälle iltapäivään. Nyt lumi äkkiä sulamaan siitä!


Omenapuussa näyttäisi olevan taas piippoja leikattavaksi. Toivottavasti huomenna on aurinkoa, niin pääsen ulkotöihin!


2 kommenttia:

  1. Kuullostaa ihan kuningasidealta! Kasvihuoneestanne ja talvipuutarhastanne tulee sitten Suomen ihanin kun se on valmis, siltä kuulostaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Miten en ole itse sitä aiemmin tajunnut. Olen kyllä miettinyt ulkorakennuksen toista päätä, että siihen voisi tehdä lasiseinän...;) vaikka ilmansuunta on väärä ja seinän vieressä kasvaa iso koivu! Joskus vain pitää kääntää aivot väärinpäin!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!