tiistai 30. huhtikuuta 2013

Taimien kasvatusta ja ikkunan kittausta

Kasvihuoneen rakentamisen välissä koetan muistaa hoitaa taimia ikkunalla. Tomaatit venyvät jo aika pitkiksi. Tuli taas kylvettyä reilusti, minulla on n. 25 tainta. Onneksi on tulossa tilaa niille lisää.


Sain muutaman chilipaprikan taimenkin. Näitä en ole ennen kasvattanutkaan. Mukava nähdä mitä näistä tulee, ja saanko niistä myös satoa.


Taitavat nämä ruusukaalin ja parsakaalin taimetkin venyä aikamoisiksi, ennen kuin niitä pääsee maahan istuttamaan. Taisin laittaa liian aikaisin. Joudun ehkä jonkinlaiseen lavaratkaisuun turvautumaan.


Kelloköynnöksiä laitan kasvamaan joka kevät. Niiden runsas lehdistö peittää mukavasti näkymiä ja vaikka kukat tulevat vasta syksymmällä, ovat ne sitäkin komeampia. Taimikasvatusvaiheessa vain joutuu innokkaita kärhiä irrottelemaan milloin mistäkin naapurista.


Kasvihuonetyömaalla on oltu joka päivä aamusta pitkälle iltapäivään. Olen saanut käteni kipeäksi ikkunoiden raaputuksesta. Laitoin käteen tällaisen tukisiteen vähän tukemaan. Käsi näyttää vähän turvonneelta. Pitäisi varmaan pitää vähän taukoa välillä.


Yhtenä aamuna herättyäni keksin, että kasvihuoneen pellonpuoleisten ovien eteen voisi tehdä pienen terassin, josta lähtisi kokolevyiset portaat yhteen suuntaan ja luiska toiseen suuntaan. Mieskin innostui ajatuksesta. Tähän se tulisi.


Tässä vielä viitettä millainen työ noissa ikkunoissa on ja ennen ja jälkeen -kuvat, ei tosin ihan samasta ikkunasta. Ulkopuoli maalataan punaisella ja sisäpuoli valkoisella.



Punaiseksi maalattuja, eli ulkopuoli kunnossa, on nyt 5 kpl. Lisäksi on pohjamaalattuja, kittausta odottavia 3-4 kpl. Sitten on eri vaiheissa olevia aikamoinen määrä. Osasta on kitit ja lasi poistettu ja ne odottavat pohjamaalausta. Osa on pesty ja niistä on raaputettu enimmät maalit. Joistakin joutuu irrottamaan tippalistan tai saranat pois. Aika paljon työtä siis vielä jäljellä. Ikkunoita on kaikkiaan n. 35 kpl.

Mies on jo kysellyt ikkunoiden perään, haluaisi kiinnittää ylimmäiset ikkunat, että pääsee suunnittelemaan päädyn laudoituksia. Ostimme 10 litran purkin Uulan Italianpunaista keittomaalia lautojen maalaukseen. Sitä voi käyttää myös talon huoltomaalaukseen. Ikkunakittiä kävin ostamassa Rakennusapteekista 2 kilon purkin. Se olikin yllätyspurkki. Yleensä kittipurkki on ollut käyttövalmis, mutta tässä olikin kitin päällä kerros vernissaa ja ohje, että kitti ja vernissa tulee muokata yhteen ja notkistaa. Se ei ollutkaan ihan pieni tehtävä. Jouduin pilkkomaan kitin pieniksi palasiksi ja hieromaan käsin palat öljyyn. Olen itse tehnyt kyllä kittiä aiemmin, mutta silloin tein liitujauhosta ja öljystä. Se oli helpompaa työstää. Mutta nyt on iso purkillinen kittiä valmiina. Ostin samalla kittiveitsen ja hyvän öljymaalipensselin, joka maksoikin melkein kaksikymppiä.

My seedlings are getting big, especially the tomatoes. I have about 25 tomato plants. I also grow broccoli and brussels sprouts this year. I hope the weather will get warmer soon.
The green house windows are a huge task for me. My hand pains me a lot, I have tried a cast for it. I've painted 5 windows red on the outside. The others are in various stages, some are ready scraped, some base painted. All in all I think I have to prepare 35 windows. That's a lot. I hope my hand will take it.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!