lauantai 7. joulukuuta 2013

Suru


Tänään on raskas päivä, nuoren sukulaisen hautajaiset. Toivon voimia ja jaksamista hänen perheelleen, joka joutuu elämään sen surun kanssa lopun elämäänsä.


Päivän joulukortti

7



2 kommenttia:

  1. Voi miten surullista. Voimia teille ja sukulaisille!
    Pieniä, pörröisiä ja iloisia uutisia löytyi tuolta vähän alempaa. Ihanat Lotta ja Cherie, sydäntenviejät! Muistan hyvin , millainen ikuisuus oli odottaa Ransun varttumista, kun hänet joulukuun alussa varasin ja kävin ensimmäisen kerran katsomassa, ja sitten vasta tammikuussa hänet saimme. Mutta kyllä sekin päivä koittaa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos. :) Hautajaiset olivat ortodoksiset ja kovin kauniit. Lohdullinen olo jäi niistä.
    On kyllä odotettavaa nyt, joululomaksi olisin mielellään ottanut jo kisut. Mukavaa on kuitenkin valmistautuminen; katselen jo kissatarvikkeita sillä silmällä; leluja, näköalatasoa, josta voi pitää silmällä lintuja keittiön ikkunasta. Kissankoppa ja kaikki kisujen tyynyt ja peitot pitää pestä. Sitten on uusien pentujen mukava tulla.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin, ilahdun jokaisesta!