Marraskuun ihmiskoe

Marraskuun kaamosmasennus vie voimat ja pitää mielialan alhaalla. Nukuttaa, väsyttää, ruokahalu on huono ja makea maistuu. Tekee mieli jäädä aamulla peiton alle. Jotain on tehtävä. Päätän aloittaa ihmiskokeen masennuksen hälventämiseksi. Musiikki varmaan auttaa.

Normaalisti musiikkimakuni liikkuu heavy metalin ja raskaan rokin suunnalla. Olisiko kuitenkin niin, että kokeilisin jotain kevyempää näin raskaammalla mielellä. Ehkä jotain klassista. Etsin varastoistani jotain sopivaa. Ravelia, Tsaikovskia, Mozartia. Aloitetaan Mozartista. Siitä tulee mieleen Jane Austenin aikakautta käsittelevät elokuvat, kuten Ylpeys ja ennakkoluulo ja vastaavat. Niissä on aina kevyttä klassista musiikkia. Voin kuvitella mielessäni muotopuistossa käveleviä naisia pitkissä mekoissaan, ikuisessa joutilaisuuden tilassa, ainaisen auringon paistaessa päivänvarjon takaa. Voisinkin katsella viikonloppuna jonkin Austen-filmatisoinnin.

Kuuntelen autossa töihin tullessa Mozartin keveitä säveliä. Ei pöllömpää. Taidan käydä tänään kirjastosta vielä pianokonserttoja. Menen myös kampaajalle piristämään oloa uudella kampauksella.  Ehkä ihmiskoe alkaa jo vaikuttaa. Ihan kuin olisi jo vähän valoisampi olo.

Onnelliset kissat auttavat myös. Veera hymyilee.

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Kävimme viime viikolla äidin luona järjestelemässä ja siivoamassa sekä tekemässä ruokaa pakkaseen. Kun kävin ensimmäisenä iltana nukkumaan, ei uni tullut silmään. Jostain syystä äidin luona käydessä tulee aina lapsuus mieleen. Ehkä se johtuu tutuista tavaroista, joita on talo täynnä. En ole itse asunut äidin nykyisessä talossa lapsena. Tämä ylläoleva talo on minun lapsuuskotini. Ainut veljeni näyttää irvistelevän tuossa oikealla sulkapalloverkon luona.

Vaikka talo on myyty jo vuosikymmeniä sitten, muistan vieläkin millainen se oli. Talo oli ensimmäisiä tyyppitaloja, isäni rakentama. Siinä oli kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, sauna. Nykymuodin mukaan se oli melko pieni, mutta aikanaan varmaan ihan ruhtinaallisen kokoinen.

Pihaan tultaessa, talon toiselta puolelta, oli vastassa autotallisiipi, sisäänkäynti jäi oikealle. Ulko-ovesta tultiin ensin pieneen tuulikaappiin. Oikealla oli kenkäkaappi ja siivouskomero. Vasemmalta meni ovi saunaneteiseen ja siitä saunaan. Suoraan eteenpäin oli lasinen väliovi ja sen takana pitkä eteinen. Eteisen oikealla puolella oli kolme makuuhuonetta, suoraan eteenpäin mentiin olohuoneeseen ja vasemmalle jäivät wc ja keittiö. Ylläolevassa kuvassa olohuoneen ikkuna on vasemmalla ja keskellä keittiön ikkuna. Pikkuikkunat kuuluvat varastoon, jota sanottiin aitaksi, liiteriin ja autotalliin.

Minun huoneeni oli ensimmäisenä oikealla. Laitoimme siihen äidin kanssa ruusutapetit joskus 70-luvulla. Huone oli pieni, mutta siinä oli peräti kaksi ikkunaa. Äänimuistona on jäänyt mieleen avoimesta ikkunasta kuuluva sateen ropina asvalttiin syyspimeinä iltoina.

Takapihalla oli alkuaan hiekkalaatikko, mutta se poistettiin myöhemmin tarpeettomana. Kuvassa näkyy äidin tekemä korkeushyppyteline (kuulin tämän vasta äidiltä, olisin luullut että isä olisi tehnyt telineen), joka oli ahkerassa käytössä. Myös sulkapalloa pelattiin usein. Myöhemmin esiteineinä siirryimme pelaamaan pingistä autotalliin naapurin lasten kanssa.

Minun lapsuudessani leikittiin paljon ulkona. Leikimme rosvoa ja poliisia, piilosta, peiliä, ammuimme jousipyssyillä, jotka tehtiin itse läheisen metsän tarjoamista materiaaleista. Kiikuimme ja pelasimme jalkapalloa. Vähän isompana läksimme pyörillä "rillaamaan", niin kuin sitä silloin kutsuttiin. Naapurustossa oli paljon lapsia ja kavereita oli aina. Lapset saivat olla suht vapaasti ulkona, niin kauan kuin kotiintuloaikoja noudatettiin. Lapset tekivät myös kotitöitä, ainakin meillä. Meillä oli tiskivuorot ja kukankasteluvuorot ja kesäisin keräsimme marjoja ja autoimme muissakin töissä.

Näin jälkikäteen ajateltuna lapsuus oli huoletonta ja onnellista aikaa. Olihan silloinkin varmaan aikuisilla huolia, mutta eivät ne meille lapsille välittyneet. Silloin kesät olivat pitkiä ja aurinkoisia. Aina oli jotain mukavaa tekemistä, ja vaikka emme eläneet yltäkylläisyydessä ja tavarapaljoudessa, oli meillä kuitenkin tarpeeksi kaikkea. Mitään muuta en jäänyt kaipaamaan kuin nukenvaunuja, joita naapurin tytöiltä kadehdin. Minulle niitä ei koskaan ostettu.

Lopetetaan kaikki

Lehdet ovat pullollaan yt-neuvotteluja ja irtisanomisia. Tänään olin kokouksessa eri paikkakunnilta olevien samalla alalla työskentelevien kanssa. Yhdellä oli koko firma loppumassa, yhdellä oli yt:t päällä ja yhdellä oli kuukausi työtä jäljellä. Sitten sen konkretian vasta tajuaa, kun tuttavat joutuvat työn loppumisen eteen.

Tuntuu ettei mikään kannata, ei ole varaa mihinkään, kaikessa pitää säästää. Mitäpä tässä suotta pyristellään kuluja kasvattamassa. Lopetetaan samantien kaikki.

Voihan sitä jäädä sänkyyn makaamaan, eipä kannata yrittää. Tiedotusvälineet toitottavat yhdestä suusta, miten huonosti meillä menee, talous vaan syöksyy, työntekijöitä irtisanotaan, kukaan ei kuluta. Eipä sitten ihme, etteivät kuluttajat uskalla ostaa mitään, vaan laittavat rahat sukanvarteen odottelemaan parempia päiviä. Mistähän niitä parempia päiviä meille tulee, jos kaikki lopettavat elämisen.

 

Olen myös ollut havaitsevinani uudenlaisen ilmiön. Työssä pitkään olleet ihmiset, muutama tuttavakin, ottavat lopputilin. He eivät jaksa enää tässä oravanpyörässä. He jäävät kotiin hoitamaan lapsenlapsia tai kutovat mattoja tai vaan jäävät elpymään uupumuksesta ja hoitamaan puutarhaa. Heidän tehtävänsä jaetaan työpaikalla jäljelle jääville, jotka puolestaan väsyvät työtaakkansa alle. Uutta tässä ilmiössä on se, että he jättäytyvät vapaaehtoisesti tyhjän päälle. Uutta työtä ei ole tiedossa. Ei ole varasuunnitelmaa. On vain kestämätön väsymys.

 

Kyllähän se masentaa töihin jääviäkin. Mutta varmaan menee taas muutama kuukausi ja kaikki tottuvat tilanteeseen. Tehdään vähän enemmän töitä, ja taas vähän enemmän jää tekemättä. Niska kipeytyy lisää ja tulee rytmihäiriöitä. Voihan sitä pitää pari tasausvapaapäivää että pääsee taas tasapainoon. Lenkkipoluille tulee lisää käyttäjiä, koska liikuntahan auttaa palautumaan. Ehkä joku taas käy masennuslääkkeet ja jää petinpohjalle. Joku toinen potee huonoa omatuntoa, koska on kuitenkin vielä se työpaikka.

Anteeksi tämä vuodatus. Jotenkin vain niin ahdistaa tämä kaikki.

Kamerakokeilua

Kokeilin viime viikonloppuna Nikonin Coolpix-lainakameraa. Onhan se jo huomattavasti monipuolisempi kuin Canonin Power Shot -pokkari, jolla otan kuvani. Tekisi mieli investoida vähän parempaan kameraan. Pelottaa vain että nälkä kasvaa syödessä.

Tällä saa vähän laajempaa kuvaa kuin tuolla pikkukameralla. Tämä on näkymä olohuoneesta minun nojatuolinurkastani eteiseen päin. Helposti huomaa, että kuvan rekvisiittaa ei ole mitenkään aseteltu kuvausta varten.

Veeran viikset hohtavat kivasti auringossa. Aika kiva tunnelma, sellainen myöhäiskesän aurinko.

 

Lähikuvat onnistuvat minusta tällä kameralla hyvin. Jos vain saa kohteen vangittua suht liikkumattomana. Mimmi näyttää mietteliäältä.

Ulkona hyvästä zoomista on enemmän hyötyä. Kaukaakin saa tarkkoja kuvia.

 

Räpsyn räpsyn. Otin kuvia vähän kaikesta. Jopa pyykistä.

Mimmistä on helpompi ottaa ulkona kuvia, koska hän pysyttelee lähellä. Veera painelee jossain pellolla hiirijahdissa. Mimmi saa naukua Veeran perään. Mihin sä meet? Oota!

Puutarhapäiviä

Viikonloppuna piti ottaa loppukiriä puutarhatöiden suhteen, koska ensi viikolla on luvattu kylmenevää säätä. Kyllä olikin ihana ilma. Kukkasipuleita tutkittiin Mimmin kanssa. Onneksi olin keväällä tehnyt sipulikukkakatselmuksen pihalla ja kirjoittanut muistiin mihin pitää laittaa mitäkin väriä. Ihan kaikkia sipuleita en ehtinyt maahan laittaa, kun joissakin perennapenkeissä oli muokkaus- ja mullanlisäystarvetta.

Tämän kuunliljapenkin "katkaisin" vuosia sitten laittamalla väliin kesäpikkusydäntä. Se ei kuitenkaan viihtynyt tässä, ja olen muutenkin tullut katumapäälle ja halusin kuunliljat siihen takaisin. Ei kun kaivamaan pikkusydämet ylös.

 

Mimmistä oli tässäkin hommassa iso apu. Kippasin pikkusydämet paljuihin, jotta voin siirtää niitä muualle. Aikamoisen rehkimisen jälkeen, usean hikipisaran vuodattaneena ja syysitikoiden pistelemänä sain lopulta aikaan kuopat kahdelle isolle juurakolle.

Siirsin kuunliljat penkin yläpäästä, jossa ne eivät koivun alla niin hyvin viihdy. Ne ovat kuitenkin aikamoisia paakkuja. Kaivoin näistä kuopista käsittämättömän määrän erikokoisia kiviä ja tiilenkappaleita. Ihme että kuunliljat ovat kasvaneet niinkin hyvin, kun kasvutilaa on ollut niin vähän. Nyt penkki on taas pelkkää kuunliljaa, ja siirretyt taimet kasvavat pian samaan mittaan muiden kanssa.

Mimmi esittelee portin pielessä kivellä olevaa asetelmaa. Ostin perjantaina ensimmäiset callunat. Kävin myös perennaostoksilla, kun lempitaimistossani oli perennat 50 % alessa. Ostin punahattuja täydennykseksi perennapenkkiin. Ostin myös muita vaaleanpunaisia, kuten myskimalvaa ja konnantatarta, sekä tummalehtistä keijunkukkaa. Taidan tykätä vaaleanpunaisesta.

Mimmi on viihtynyt pihatöissä mukanani viime aikoina. Siihen on vähän ikävä syy. Mimmi on saanut turpaan pari kertaa pihalla. Ensin hyökkäsi yhtenä päivänä naapurin Miisa-kissa Mimmin kimppuun meidän kuistilla, kun ovi sisään ei ollut auki eikä Mimmi päässyt sisään pakenemaan. Seuraavana päivänä oli pihaan tullut vieras raidallinen kolli. Poika ei ehtinyt väliin ja Mimmi sai taas vähän höykytystä. Mimmistä on tullut vähän arka näiden hyökkäysten myötä, hän oli muutaman päivän kipeän oloinen ja vähän ontui jalkaansa. Nyt ollaan tarkkana, eikä kisuja päästetä ulos illalla, jolloin Miisa liikkuu ympäristössä. Myöskään vieraita kissoja ei tulla hyväksymään pihalle, naapurin Pörröä lukuun ottamatta.

Veeraa eivät vieraat kissat kiinni saa. Hän on niin nopea ottamaan jalat alleen, ettei ehdi jäädä edes Mimmiä puolustamaan. Rankan ulkoilupäivän jälkeen täytyy ottaa vähän torkkua.

Bloggaajan blokki

Työpaikallani vieraili kuuluisa floristi Björn Kroner, joka piti päivän kurssin luonnonmateriaalien ja kukkien yhdistelemisestä kukka-asetelmissa. En osallistunut työtehtävien takia kurssille, mutta kävin näpsimässä kuvia valmiista töistä.

 

Olen ollut kirjoittamisen suhteen vähän blokkitilassa. Blogi ei päivity, kärsin ideapulasta. Kamerakaan ei tartu käteen helposti. Ehkä olen syysväsynyt. Syksy ei ole kyllä ihan minun parasta aikaani. 

Syksyn värit eivät ole omiani. En erityisemmin pidä keltaisesta, ruskea ja oranssi ovat hyvin vieraita värejä minulle. Liilat, pinkit, siniset ja muut kylmät värit sopivat paremmin mielenmaisemaani.

Aika hehkuvia värejä, vai mitä. Tällainen lähes yksivärinen kimppu on minun mieleeni. Monissa kimpuissa oli käytetty luonnonkasveja, esim. pitkissä varsissa olevia niittyleinikkejä, hiirenvirnoja ja muita lähes köynnöksen mittaisia versoja.

Tässä puunoksista tehtyyn rakennelmaan laitettiin yksittäisiä kukkia putkiloissa, jotka sidottiin alumiinilangalla oksiin. Oksien väliin lisättiin yksittäisiä luonnonversoja.

Koko pitkän pöydän pituisessa koristelussa oli yhdistetty erilaisia maljakoita ja astioita. Lopputulos oli vaikuttava. Pöydässä istujasta tuntuu varmaan kuin istuisi keskellä metsää.

Aurinkoa ja sadetta

Aika paljon on satanut viime aikoina, vai mitä mieltä olette? Sade tuo tervetullutta lepoa puutarhahommista, joihin ainakin minä olen välillä jo kyllästynyt. Silloin voi hyvällä omallatunnolla jäädä sisälle ja lukea kirjaa. Minä ainakin olen aika huono lähtemään ulos sadekamppeissa.
Sateella olen joutunut keräilemään ulkona olevat pelargonit suojaan katoksen alle. Pelargonit eivät pidä ylenmääräisestä sateesta, eivätkä mitkään ruukkukasvit pärjää, jos ei juurilla ole yhtään happea.

 

Sade on ainakin rehevöittänyt kasveja. Vai mitä sanotte tästä tupakasta, joka on levinnyt peittämään koko penkin. Tämä tarvitsee siis vähän isomman kasvutilan, tuonne alle on peittynyt koko joukko hämähäkkikukkaa ja leijonankitaa. Hämähäkkikukat eivät muuten minulla menestyneet tänä vuonna. Mistähän johtunee, onko ollut niille liian kuumaa vai liian kylmää vai liian kuivaa vai sateista?

  

Kasteluvettä on ainakin riittänyt. Kaikki astiat ovat täynnä ja lisää tulee niin että sitä pitää juoksuttaa vähän kauemmas kouruja pitkin. Mimmi tykkää ottaa veteen pudonneita lehtiä ja kukkanuppuja kiinni. Ei ole vielä kertaakaan pudonnut ammeeseen, ihme kyllä.

 

Viime viikonloppuna kunnostin kahden kirsikkapuun alustat. Kiskoin juolavehnänjuuret ja muut rikkaruohot pois, lisäsin multaa ja laitoin uudet kuorikatteet juurille. Kun saisikin käsiteltyä näin kaikki omenapuun juuristotkin. Tulisi siistin näköistä jälkeä ja puut saisivat uutta voimaa mullasta.

Kissatkin ovat olleet hermostuneita ainaisesta sateesta, kun ei pääse ulos. Sisällä ne riehuvat ja tappelevat sitten keskenään purkaakseen turhautumistaan. Siinä saa muutama otollinen ihmisvarvaskin osansa. Mimmi rakastaa jostain syystä sukkia. Se iskee aina kiinni ohimeneviin sukkajalkoihin.

Sunnuntaimelankolia

Olen tänään potenut sunnuntaimelankoliaa. Joskus tulee sellainen sunnuntai, että olisi parempi pysyä sängyssä koko päivä. Tai siltä ainakin olo tuntui pitkälle iltapäivään. Mikään askare ei tuntunut hyvältä. Menin aamulla kasvimaalle ja kitkin ja harasin siellä. Ei siitä meinannut tulla mitään. Tuskin jaksoin nostaa rikkaruohon käteen. Väenväkisin kastelin kasvihuoneen.

Mies laittoi ruoaksi lihamureketta ja kysyi teenkö salaatin. Keräsin salaattiaineet kasvimaalta ja kasvihuoneesta. Tomaattia, rapeaa keräsalaattia, rucolaa, basilikaa, sokeriherneitä. Miten voi olla näin mälsä olo vaikka on näin ihanaa. Kaunis kesä, oma piha, kasvimaa ja kasvihuone. Kaksi ihanaa kissaa, perhe ja kaikki.

Ystävä sanoi, että elämämme näyttää niin täydelliseltä blogissa. Niinhän se näyttää muillakin. Eihän kukaan julkisesti ilmoita, että on tosi paska olo tai perhe rikki tai mies vankilassa tai lapset käyttää huumeita. On mukavampi tarjoilla elämän kauniita puolia, mukavaa puuhastelua, herkullista ruokaa, siististi puettuja lapsia, täydellisesti kasvavaa puutarhaa.

Elämä nyt vain on sellaista, ylämäkeä ja ryteikköä välillä. Toisinaan mikään ei tunnu miltään, eikä oloa saa paremmaksi puutarhaterapialla eikä kissojen kanssa leikkimisellä. Alakuloisia ihmisiä neuvotaan liikkumaan enemmän, tekemään sitä mikä tuntuu hyvältä ja mistä nauttii. Entä jos ei nauti mistään? Kävelylenkille lähtö on täysin toteutuskelvoton haaste. Hyvä jos jaksaa tuolista nousta juomaan välillä. Ei se ole niin helppoa!

Menin iltapäivällä kokeilemaan lisää puutarhaterapiaa. Jos se vaikka auttaisi. Harasin yhtä kukkapenkkiä, lisäsin uutta multaa, laitoin syyslannoitetta ja kastelin. Olo oli jo vähän parempi, vaikka työ tuntuikin väkinäiseltä enkä oikein nauttinut siitä. Loppukesällä on monesti muutenkin vähän väsynyt puutarhahommiin. Syksymmällä tulee taas uutta innostusta. Ehkä olen vain väsynyt tähän ainaiseen helteeseen. Kyllä tämä tästä, kunhan tulee sateet ja viileämmät ilmat.

Muotopuutarhahaaveita

Katselin Monty Donin maailman kauneimpia puutarhoja TV:stä tässä viikolla. Hän vieraili useammassakin muotopuutarhassa, esim. Villandryssä Ranskassa ja Het Loon palatsissa Hollannissa. Katsellessa tuli sellainen kurin ja järjestyksen kaipuu puutarhaan, kun omassa puutarhassa on alueita, jotka ovat ihan vinksin vonksin.

I've been watching Monty Don's most beautiful gardens of the world. I've got an urge to get some order into my garden. I'd love to make a small formal garden.
 

Minua viehättää varsinkin sellainen tyyli, jossa on selkeät reunuskuviot jostain leikattavasta kasvista ja niiden muodostamiin alueisiin on istutettu kukkivia kasveja.Lisäksi voisi olla korkeampia kasveja tai rakenteita, kuten köynnöspyramideja siellä täällä.

Meidän pihamme on maalaistalon puutarha, joten kokonaisvaltainen muotopuutarha ei sinne oikein sopisi tyyliltään. Mutta jonkin pienen alueen voisi ajatella suunniteltavaksi vähän muotopuutarhan periaatteita noudattaen. Vaikkapa tämän kolmion tässä.

This little area would perhaps be suitable for my own formal garden. The tall thuja plant in the middle would have to stay, but I could move other plants into groups and plant low cut hedges.
 

Alueen keskellä kasvaa korkea tuija. Tuijan vasemmalla puolella on kolmen pallotuijan muodostama kolmio. Tulotien varteen olen kerännyt laventelin taimia. Muuten perennapenkki on mielestäni vähän sekava, heittopenkki, jonne on siirretty taimia muualta, ja jota on täydennetty sattumanvaraisesti heräteostoksilla. Oikeassa reunassa on vanhaa lupiinia, joka on vaikea hävittää pitkän paalujuurensa takia.

 

Täytynee ottaa mitta esille ja mitata ja piirtää alueesta kuva ja merkitä siihen kasvit joita ei voi tai halua siirtää. Sitten voisi miettiä reunaratkaisuja ja mahdollisia kuvioita ja täytettä niihin. Eräässä toisessa puutarhassa oli esimerkiksi kaunis yhdistelmä punahatusta ja jättiverbenasta. 

I'll have to get measuments of the area and draw up a plan. Below is one very nice combination of Echinacea purpurea and Verbena bonariensis. If you picture a cut hedge around it, I think it looks lovely. Tulips in the springtime. Pink and blueish.

Onkohan sitä koskaan tyytyväinen omaan puutarhaansa, vai pitääkö aina olla suunnittelemassa uutta ja muuttamassa vanhaa? Mutta kun maailma on niin täynnä kaikkea kaunista, ja kun sitä haluaa sen kaiken itselleen. Huoh. Lopuksi rauhoituksen vuoksi kuva Veerasta. Hän osaa ottaa iisisti ja näyttää samalla kauniilta.

I wonder if I can ever be satisfied with my garden as it is. I always want something else, something more beautiful, something different. Well, here's Veera, who can look calm and beautiful at the same time.

Muotopuutarhakuvat on otettu kameralla taulu-tv:stä, mikä selittää huonoa kuvanlaatua.

The formal garden pictures are camera shots from the tv, which explains the poor quality.

Tupakkia ja mansikkaa

Kasvihuoneen edessä on koko seinän pituinen istutusalue. Olen reunustanut sen vanhoilla tiilillä. Tänä kesänä siinä kasvaa kesäkukkia. Ehkä laitan myöhemmin siihen perennoja, niin pääsen vähemmällä. Kasvatin itse taimet tähän. Taustalla on koristetupakka, joka on vähän pienikukkaisempi, kuin ne mitä ole aiemmin kasvattanut. Se on Lumotupakka Nicotiana mutabilis "Marshmallow".

 

Kukat ovat siitä jännittäviä, että samassa varressa on eri sävyjä valkoisesta vaaleanpunaisen kautta pinkkiin. Todella kaunis tupakka.

Tupakan edessä on leijonankitaa, eri sävyjä myös. Leijonankita on lempikesäkukkiani, kasvatan sitä melkein joka vuosi. Se kukkii itsekasvatettuna melko myöhään, mutta sitten kukintaa riittääkin pitkälle syksyyn.

Edessä olevat härmesalviat aloittavat kukintaa. Etummaisena on kuukausimansikkaa, joka on minulle uusi tuttavuus. Sillä on pitkä taimikasvatusaika, laitoin siemenet kasvamaan jo 22. helmikuuta. Taimet pysyivät pienenpieninä aika kauan. Nyt mansikka tekee jo hedelmää, mansikka on vähän pitkulaisen mallinen ja maku on aika mieto. Laitoin mansikkaa myös isoihin köynnösruukkuihin reunakasviksi ja se kasvaa hyvin rehevästi niissä.

Mimmi ei oikein ymmärtänyt mansikkaverkon ideaa. Laitoimme verkon valmiista aitaseipäistä sahattujen, mustaksi maalattujen pölkkyjen varaan, päälle verkkoa pitämään pienet ruukut. Mimmi vain hyppäsi verkon päälle eikä edes tarttunut verkkoon kiinni.

Ensimmäiset kirsikat on saatu omasta puusta, pari litraa keräsin ja hillosin. Kyllä tuli hyvää hilloa. Veeran mielestä kirsikat ovat happamia.